Valmentajien kärkikastiin noussut Nina Pettersson-Perklén puhuu raviurheilusta ilon kautta. Kannen kuva: Anu Leppänen.
Valmentajien kärkikastiin noussut Nina Pettersson-Perklén puhuu raviurheilusta ilon kautta. Kannen kuva: Anu Leppänen.

Kuukauden henkilö puhuu positiivisuuden puolesta

Nina Pettersson-Perklén on tehnyt nopean nousun ravivalmentajien kärkikaartiin. Kimppahevosten valmentajaksi profiloitunut valmentaja lähestyy raviurheilua positiivisuuden kautta. Tutustumme myös kahteen vastoinkäymisiä kohdanneeseen menestyjään. Hazelhen Hermes teki viime vuonna nousun sarjoissaan, vaikka vuoteen mahtui myös kavioluun murtuma. Evartti palasi syksyllä yli vuoden sairastauolta.

Minkälaiset kertoimet annettaisiin todennäköisyydestä, jossa siuntiolainen keski-ikäinen hammashoitaja nousee hetkessä arvostetuksi ravivalmentajaksi? Lisäpainolasti saattaa joidenkin silmissä olla, että kyseinen nainen on kaiken päälle suomenruotsalainen.

Joka tapauksessa Nina Pettersson-Perklénille nämä eivät ole olleet esteitä, eivät kunnolla edes hidasteita. Vuonna 2016 hänen valmennettavansa juoksivat yhden voiton, kaudella 2019 hän oli jo valmentajatilaston 39. ja juuri tällä hetkellä tätä kautta tilastossa hänen edellään ovat vain Harri Koivunen ja Tapio Mäki-Tulokas. Kun menestystä on tullut laajalla rintamalla, eikä vain yhden tai kahden huippuhevosen ansiosta, voidaan puhua läpimurrosta.

Espoon Kauklahdesta kotoisin olevalla Nina Pettersson-Perklénilla ei ole kotoa perittyä hevostaustaa. Miten kaupunkilaistyttö päätyi hevostalleille? Miten päädyttiin siihen pisteeseen, että siisti päivätyö jäi ja täysipäiväinen valmentajana toimiminen tuli tilalle? Entä ne kimpat sitten, ne joista Pettersson-Perklén tunnetaan? Mitkä ovat hyvän kimpanvetäjän tärkeimmät ominaisuudet? Lue keskiviikon Hevosurheilu, niin tiedät!

Hazelhen Hermes sai viime toukokuussa kaviolun murtuman. Se toipui kesän ajan omistajiensa ratsutallihevosten kanssa suurella rantalaitumella.

”Se oli täydellisissä puitteissa, hevosen olisi pitänyt olla onnensa kukkuloilla siellä. Kun se ei pysynyt enää aidoissa ja keksi kaikkea ihme touhua, soitin Timolle (Korvenheimo), että nyt se alkaa olla kunnossa, sen voisi hakea takaisin”, Pinja Halme kertoo.

”Hakupäivänä siivoilin karsinoita tallissa ja ihmettelin, että mikä Kustille nyt tuli, kun se painoi hirveää rallia laidunta edestakaisin, enkä itse kuullut mitään. Mutta kun katselin sitä vähän aikaa, tuli Timon auto näkyviin. Hevonen oli todella kaukaa tunnistanut auton äänen ja esitti oikein, kuinka hienosti hän ravaa, nyt lähdettiin! Hevosella ei suunnilleen jalatkaan koskenut lastaussiltaan, kun se hyppäsi kyytiin. Se näytti ihan siltä, että nyt luukku kiinni ja menoksi, hän ei näiden pullamössöhevosten kanssa ole enää hetkeäkään.”

Kuinka ratsuihmiset Mika ja Pinja Halme päätyivät ravihevosen kasvattajiksi ja omistajiksi? Koska valmentaja Timo Korvenheimo alkoi uskoa Hazelhen Hermeksen olevan parempi kuin miltä se kotona vaikutti?

Pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Tuomo Keppo kiersi Suomen raviratoja kaikkiaan 18 vuoden rupeaman yrittäjänä. Persoonallisesta äänestä ja selostustyylistään tunnetuksi tullut Keppo selosti paikan päältä pitkälti yli 200 ravit vuodessa maksullisen puhelinpalvelunsa kautta, jolle riitti kysyntää.

"Linjalle pääsi yhtäaikaisesti 50–60 soittajaa ja nauhalta tuli vielä lähdöt uusintoina. Alkuun piti investoida joka radalle omat puhelinliittymät, kun radoilla ei tietenkään ollut ylimääräisiä", Keppo muistaa.

Kepon kuulumiset ja muistelot keskiviikon Hevosurheilussa.

Nelivuotiaana kilpauransa Antti Ojanperän valmennuksessa aloittanut Evartti menestyi heti ensimmäisellä kaudellaan. Vuosi toi 11 startista viisi voittoa ja ainoastaan kahdesti hevonen erehtyi kolmen parhaan ulkopuolelle. Yksi näistä erehdyksistä oli erityisen tuntuva.

”Kriteriumin laukka harmitti”, osaomistajiin lukeutuva Mikko Laitinen muistelee. ”Siinäkin lähdössä hevonen oli todella hyvä. Evartti oli vielä laukan jälkeen neljäs maalissa.” Keskiviikon Hevosurheilu kertoo Evartin uraa sittemmin kohdanneista vastoinkäymisistä ja tulevaisuuden haaveista.

Tuttuun tapaan lehdestä löytyvät myös vihjeet loppuviikon raveihin.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digituotteena.

Digilehti sisältyy kaikkiin Hevosurheilun ja 7 oikein -lehtien tilauksiin. Sen voi lukea missä päin maailmaa tahansa lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta.

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi