Perjantain Hevosurheilussa valmistaudutaan kaikkien aikojen Kymi Grand Prixiin, tutustutaan Kuukauden henkilö Pekka Kokkolaan ja selvitetään lääkekirjanpitoa sekä varoaikaviidakkoa. Personal trainerina Ville Vaurio puhuu hevosen ja ihmisen välisestä kommunikaatiosta.

Björn Goop tulee Kymi Grand Prixiin kahdella hevosella. Molemmilla on alla tuoreet näytöt huipputasolta: Moni Viking voitti Harper Hanoverin ME-ajalla ja kovissa lähdöissä meritoitunut Vitruvio kesti viimeksi hurjan avauksen Oslo GP:ssä ja oli kolmas maalissa. Hevosurheilussa Goop kertoo kaksikon viimeisimmät kuulumiset. Kumpaan hän itse uskoo enemmän? Mitä mieltä hän on lähdöstä yleisesti? Miten isojen kisojen järjestäjät arvioivat Kymi GP-lähtöä? Entä miten Suomen edustajan Whole Lotta Loven tarina sai alkunsa? Lue Hevosurheilu, niin tiedät.

Kuukauden henkilönä Hevosurheilussa on 80 vuotta täyttävä eläinlääkäri Pekka Kokkola, joka on pioneereja mm. tammapraktiikassa, hevosten keinosiementämisessä, tammojen lisääntymistutkimuksessa ultraäänilaitteella ja hevosten pakastespermalla siementämisessä.

Jo eläinlääkäriksi päätymisessä oli sattumalla ja sen apulaisella osuutensa, ja niin oli myös oman erikoislajin löytämisessä. Kohtalon sormena toimi professori Ralph Moberg. Kokkola jäi assistentiksi korkeakoululle neljän vuoden ajaksi. Suomen Raviurheilijain Liitto osti vuonna 1971 Ruotsista Yhdysvalloissa syntyneen oriin Flight Song ja sijoitti sen Eläinlääketieteellisen korkeakoulun opetus- ja koetilalle Mäntsälän Hautjärvelle.

”Kukaan ei ollut oikein halukas tutkimaan Flight Songille astutettavaksi tulevia tammoja, niin Moppe (Ralph Moberg) sanoi, että rupea sinä siihen”, Kokkola kertoo. ”Ei ollut vielä ultraa, kaikki tutkiminen tehtiin manuaalisesti, käsipelillä. Siellä minä opin sen ja kyllä minulla vieläkin on tarkka käsi.”

Kokkola innostui asiasta ja se vei pikkusormen mukana koko käden.

”Se oli helkkarin mielenkiintoista. Tammapraktiikka oli silloin uutta, ei sitä kukaan vielä oikein tehnyt.”

Miksi Einari Vidgrén ei itse tuonut Quiet Elengancea siemennettäväksi Kokkolan luo? Kuinka siemennys- ja tammapraktiikka on muuttunut vuosien saatossa? Mikä hetki korvaa eläinlääkärille kaikki nähdyt vaivat? Hevosurheilu kertoo.

Neuvonnassa kertaamme lakisääteisen lääkekirjanpidon perusteita ja tutustumme varoaikojen muodostumiseen.

Ratsastuksen personal trainerina on tällä kertaa kouluratsastaja Ville Vaurio, joka puhuu ihmisen ja hevosen yhteisestä kielestä, avuista. Jos yhteistä kieltä ei ole, mistään ei oikeastaan tule enää mitään.

”En mä itsekään jaksaisi kuunnella, jos joku tulisi jatkuvasti puhumaan mulle siansaksaa”, Vaurio toteaa.

”Keskustelu hevosen kanssa käydään perusapujen avulla. Siksi niissä ollaan tarkkoja, jotta kieltä olisi helppo käyttää. Systemaattisuus ja tarkkuus ovat ehtoina sille, että kieli pysyy ymmärrettävänä. Myös ihmisen on oltava fiksussa mielentilassa, jotta kieleen ei tule ennaltasopimattomia elementtejä, sillä hevonen ei niitä uusia elementtejä todennäköisesti ymmärrä. Keskustelun sävy pidetään hevoselle kertovana, se ei missään tapauksessa muutu hevosta pompottelevaksi”, Vaurio sanoo. ”Ärtyneenä pysytään pois satulasta.”

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digituotteena.

Digilehti sisältyy kaikkiin Hevosurheilun ja 7 oikein -lehtien tilauksiin. Sen voi lukea missä päin maailmaa tahansa lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta.

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.