Kari Lähdekorven syksyyn on kuulunut enemmän asunto- kuin hevoskauppoja.
Kari Lähdekorven syksyyn on kuulunut enemmän asunto- kuin hevoskauppoja.Kuva: Harri Lind

Lähdekorven some-lakko pitää – melkein: ”Twitteriä tulee joskus sivusilmällä luettua”

Negatiiviseen nettikirjoitteluun kyllästynyt Kari Lähdekorpi ilmoitti kaksi viikkoa sitten vetäytyvänsä sosiaalisesta mediasta.

Päätös on pitänyt melko hyvin.

”Facebookista ja hevostalli.netistä olen pysynyt kokonaan poissa, siinä ei ole ollut vaikeutta, mutta Twitteriä tulee joskus sivusilmällä luettua. Keskusteluihin en ole sielläkään osallistunut, mutta jää monista uutisista vaille, jos ei käy koskaan edes lukemassa”, Lähdekorpi kertoo.

”Jotain muutakin pitää yrittää tehdä kuin olla aina nenä iPadissa kiinni.”

Tekemistä miehen syksyssä riittää. Syyskuun lopussa hän muuttaa kerrostaloasuntoon Pirkkalaan, ja vuodenvaihteessa valmistuu mökki Lakesiden golfkentälle Karkkuun.

”Siellä vietän kaikki kesät muutenkin, joten ajateltiin, että sama laittaa sinne mökki nyt kun vielä pystyy pelaamaan. Asuntoa en tarvitsisi periaatteessa lainkaan, koska minulla on aina sesonki: kesällä golf- ja talvella hiihtosesonki. Silloin olen paljon Lapin mökillä, mutta jossain ihmisellä täytyy osoitekin olla”, Lähdekorpi tietää.

Hevosrintamalla on sitä vastoin hiljaista. Karin yhdessä Iivo Niskasen ja Viljami Härmälän kanssa omistama Goldiivo Hoss tosin lähti Markku Niemiseltä Härmälöille laitumelle.

”Jotain ongelmia sillä on, Iivo saa päättää, mitä sille tehdään”, Kari näkee.

Quite Special jatkaa toistaiseksi Suomessa – ensi tiistaina Teivossa, radalta 8 tietty – vaikka Ruotsiin lähtöäkin suunniteltiin.

”Meidän Hannalla on tallissa täyttä, yksi hevonen liikaakin, joten jatketaan toistaiseksi täällä”, Lähdekorpi sanoo.

Lisää Kari Lähdekorven kuulumisia TotoTV:n studiolähetyksessä tänään keskiviikkona kello 18.30 alkaen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi