Lauri Hyvönen vaihtaa sunnuntaina puvun ajopukuun ja hyppää Kajaanissa Alladin Bron rattaille.
Lauri Hyvönen vaihtaa sunnuntaina puvun ajopukuun ja hyppää Kajaanissa Alladin Bron rattaille.Kuva: Anu Leppänen

Lauri Hyvönen jännittää avausstarttiaan – ”Puoli viiden jälkeen ei enää uni tullut”

Ohjastajanuran ensimmäinen startti tänään? Ei, nyt jännitettiin vasta sitä, pääseekö ensimmäinen ajokki perjantaiksi Kajaaniin mukaan.

Vastikään C-kortin ajanut Lauri Hyvönen alkaa toden teolla ymmärtää, mitä on itselle tärkeän startin jännittäminen. Alladin Bron mukaanpääsy 217 karsintapisteellä perjantaiksi Kajaaniin oli viimeiseen asti kiikun kaakun, ja ellei sarjaa jaeta, se oli lopulta viimeinen mukaan päässyt hevonen.

”Olihan se tosi jännää, puoli viiden jälkeen ei enää uni tullut. Nyt odotellaan lähtölistoja ja jännätään sitä, mikä lähtöpaikka tulee, ja seuraavaksi aletaan miettiä taktiikkaa”, hän hekumoi.

Jännitystä lisää se, että Alladin Bro ei ole maailman helpoin ajettava. Laukka voi yllättää koska tahansa.

”Kysyin Torvisen Jukalta, että voinko ajaa tätä hevosta. Jukka sanoi, että ei se vaarallinen ole, mutta ravia tuskin pääset. Jos pidät liikaa kiinni, se laukkaa, ja jos annat liikaa löysiä, se laukkaa. Ja vaikket tee mitään, se todennäköisesti laukkaa”, Lauri Hyvönen nauraa.

Tänään kahdeltatoista hän menee Siilinjärvelle ottamaan tuntumaa hevoseen.

”Kun ajoin korttia, Litmasen Jutta laittoi viestiä, että milloin ilmoitetaan Allu-ruuna startille. Minä tartuin täkyyn, ja tässä ollaan.”

”Tunnen Jutan jo pitkältä aikaa, hän on Joensuusta kotoisin ja oli joskus Kiikun Ihaan kimpassakin mukana ja kävi nuorena tyttönä kyydissäni raveissa kuvaamassa hevosia”, Lauri Hyvönen taustoittaa.

Kaikesta päätellen ohjastajalla on pitkä viikko edessä Kajaanin raveja odotellessa. Sijoituspaineita hänen ei tarvitse silti ottaa.

”Jutta painotti, että sijoituksella ei ole väliä, mutta itseni kannalta tietysti toivon, ettei tule laukkaa ja hylkyä ekaan kaarteeseen. Tärkeintä olisi, että päästäisiin ravilla maaliin ja oltaisiin lähdössä mukana”, Lauri Hyvönen toivoo.

Kajaanin sunnuntairavien lähtölistat valmistuvat ja tulevat Heppa-järjestelmään maanantaiaamupäivän aikana.

Edit: ravit ovat perjantaina, ei sunnuntaina.

Jutta Litmasen Alladin Brolla on mainio talvikausi takanaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi