Le Gros Bill on valmis kansainväliseen edustustehtävään Finlandia-ajossa, johon se on jo kutsuttu,
Le Gros Bill on valmis kansainväliseen edustustehtävään Finlandia-ajossa, johon se on jo kutsuttu,Kuva: Anu Leppänen

Le Gros Bill voi juosta Finlandia-ajossa – ”Yritetään saada hyvä kenraali alle”

Hevoshieroja Anna-Leea Väisänen tutki Le Gross Billin tänään Tampereella.

Le Gros Billin piti viimeistellä kuntonsa Seinäjoki Raceen viikko sitten lauantaina Lahden Kavioliigassa, mutta ori joutui jäämään siitä pois.

”Ei vaan tunnu normaalilta, joku siellä mättää”, valmentaja Ari Viander kommentoi tuolloin Hevosurheilulle.

Tutkimuksessa syyksi selvisi tänään maanantaina lihasvamma.

”Vaikea sanoa, mistä se tuli. Olisiko vaan liukastunut, kun oli märät, saviset tarhat”, Viander pohtii.

”Ei ollut onneksi mitään vakavaa, ja tuntuu ettei enää vaivaakaan, mitä sitä ajelee. Normaalisti saa ja pitääkin treenata. Hevonen paranee nopeammin, kun se pystyy venyttelemään jalkojaan.”

Le Gros Bill on kutsuttu 9.5. ajettavaan Finlandia-ajoon, ja tällä tietoa estettä osallistumiselle ja viimevuotisen kolmossijan puolustamiselle ei ole.

”Tarkoitus olisi ilmoittaa hevonen jo puolentoista viikon päästä Helsinki-ajoon. Olisi hyvä nähdä, mikä vire on. Finlandia-ajo on niin kova lähtö, että siihen ei viitsi puolikuntoisena lähteä. Yritetään saada hyvä kenraali alle”, Ari Viander suunnittelee.

Seinäjoki Racen jääminen lauantaina väliin oli entistäkin suurempi harmi, kun kuumimmat suosikit laukkasivat ja 70 000 euron ykköspalkinto olisi ollut entistä realistisemmin ulottuvilla.

”Varmaan jotain olisi saanut, mutta se jäi tällä kertaa ajamatta. Jalka oli huonoimmillaan juuri silloin, kun olisi pitänyt ilmoittaa, mutta parani sitten äkkiä.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi