Lewis Ale hölkkäämässä kriteriumviikon tiistaina kotona Sipoon Söderkullassa. Kärryillä hoitaja Tiia Pihamaa.
Lewis Ale hölkkäämässä kriteriumviikon tiistaina kotona Sipoon Söderkullassa. Kärryillä hoitaja Tiia Pihamaa.Kuva: Hanna Laakso

Lewis Ale, tuttujen ainesosien tulos

Kriteriumin nopeimman karsintavoittajan Lewis Alen valmistautuminen kohti finaalia on sujunut moitteetta. Tuomas Korvenoja sanoo, että lujaluonteinen mutta ihmiselle lempeä ori on tyypillinen Andover Hallin jälkeläinen.

”Andoverhallilaiset kestävät hyvin treeniä, ovat kovapaikkaisia. Niissä on luonteessa enemmän sitä jotain kuin monella muulla jenkillä. Ne ovat kovia kilpahevosia ja palautuvat hyvin. Mutta niille pitää antaa vähän elintilaa, niiden pitää saada touhuta, mitä ne haluavat. Yhteistyö, yhteistyö”, valmentaja selventää.

Lewis Alen emä Ripley (Ride The Night) on Tuomas Korvenojan kasvatti, ja sen jälkeläiset ovat tienanneet jo liki 850 000 euroa. Korvenoja toteaa, että kun Kuusan Virma Oy:n kasvattamassa Andover Hallin pojassa on vielä ripaus emää, hevosessa on omanlaisensa ekstramauste.

”Kaikissa Ripleyn jälkeläisissä näkyy se, että äitinsä lapsia ovat. Ei äiti ollut mitenkään erityisen temperamenttinen, mutta jostain syystä se jättää tietynlaisia hevosia. Niillä on voimakas oma luonne. Ripley oli vähän totinen. Se meni mailin hyvin, mutta ei minulla ollut siitä koskaan sellainen tunne, että se nousisi huippuhevosten joukkoon. Se jätettiin samaan aikaan siitokseen kuin Amazing Ride, viisivuotiaana. Kukapa olisi uskonut, millaisia varsoja se tulee jättämään.”

Korvenoja kertoo näkevänsä Lewis Alessa paljon samaa kuin Ripleyn toisessa varsassa Nostromossa.

”Vaikka se olikin Muscles Yankeesta, siinä oli paljon samanlaista kovuutta kuin Lewis Alessa. Ja sitten tietysti täyssisko Alien Lady, siinäkin on paljon samaa. ”

”Emän leima näkyi myös Archduke Kempin pojissa Broidissa ja Rohanissa, vaikkei Archuke Kemp niin hyvin Ripleylle ilmeisesti sopinutkaan”, Korvenoja jatkaa.

Broidin nykyisestä olinpaikasta onkin kiintoista faktaa kerrottavana.

”Se on Unkarissa siitosoriina. Broidillahan on mennyt hankkari, ja annoin sen unkarilaiselle työntekijälleni Olgalle (Eszes) sillä ehdolla, että sillä ei siellä saa ajaa enää kilpaa. Ja oli se saanut kuulemma tänä vuonna kaksi tammaa”, Korvenoja hymyilee. ”Että voi sanoa, että Ripley on jättänyt jo yhden siitosoriinkin!”

Korvenojan tallin toisen kriteriumfinalistin Knows Bestin isä on Knows Nothing (Kadabra), jolla myös Ripley ja Alien Lady on tänä vuonna siemennetty.

Artikkelin Lewis Alesta ja Knows Bestistä ja muut tuhdit kriteriumennakot voit lukea Hevosurheilusta perjantaina 5. lokakuuta. 

Kiinnostaako Hevosurheilu? Kätevän digilehden pääset tilaamaan täältä. Lukuaikaa voi ostaa myös tekstiviestillä. Printtilehden tilaajaksi pääset täältä. Tilausasioissa sinua palvelee myös Hevosurheilun asiakaspalvelu, arkisin kello 8-16, numerossa 020 760 5300.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi