Ranch Kellyn ensimmäinen varsa sai nimekseen Vive Wotan.
Ranch Kellyn ensimmäinen varsa sai nimekseen Vive Wotan.Kuva: Anne Luttinen

Luttinen odottaa Ranch Kellyn toisen varsan syntyvän kuunvaihteessa – ”Nyt alkoi odotuksen loppuajat”

Toissa vuonna kilpauransa lopettanut huipputamma Ranch Kelly varsoo pian toisen jälkeläisensä.

Hevosen omistaja ja entinen valmentaja Anne Luttinen kertoo tamman voivan hyvin. Kilpaurallaan kivenkova kilpailupää toi Ranch Kellylle lukuisia suuria voittoja, mutta kilparatojen jäätyä taakse, on hevonen sopeutunut uuteenkin rooliin mainiosti.

”Kelly voi paksusti”, Luttinen nauraa. ”Se on edelleen tosi hyvännäköisessä kunnossa. Sillä on mennyt kaikki hyvin. Just tänään se pääsi isolle laitumelle. Nyt alkoi odotuksen loppuajat. Tammavarsaa odotetaan kovasti syntyväksi. Varmaan tuossa kuunvaihteessa on varsominen ajankohtaista, jos vanhat merkit pitää paikkansa.”

Viime keväänä Ranch Kelly synnytti ensimmäisen varsansa. Ori sai nimekseen Vive Wotan. Myös tänä keväänä syntyvän varsan isä on ruotsalainen siitosori Maharajah.

”Tuoreella piti siementää, niin se uusittiin samalla. Uuden astutuksen osalta ratkaisee, miten tämä varsominen menee. Jos kaikki menee hyvin, niin todennäköisesti kokeillaan siementää uudestaan, kun on tuon ikäisestä tammasta kyse. Mutta jos se varsoo esimerkiksi kesäkuun alussa, ei siemennystä kokeilla kuin kerran.”

Vive Wotan asustaa edelleen Luttisen tontilla, mutta sen myyminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun ori kasvaa.

”Meidän on hankala pitää oria, kun on näitä tammoja, mutta kesän se on ainakin kotilaitumella. Senkin kanssa on mennyt mukavasti. Pieniä orimaisia piirteitä alkaa tulla, kun kelit lämpenevät, mutta se on kiva varsa.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi