Sorretun Voiman ja Mari Koikkalaisen ero jäi lopulta vain reilun viikon mittaiseksi.
Sorretun Voiman ja Mari Koikkalaisen ero jäi lopulta vain reilun viikon mittaiseksi.Kuva: Anu Leppänen

Mari ja Zorro palasivat yhteen – ”Kaikkien kannalta onnellinen loppu”

Hevosurheilu uutisoi viime perjantaina valmennussuhteen katkenneen, kun Mari Koikkalainen lopetti työt Elina Laakkosella ja Sorretun Voiman leasing-sopimus purkautui.

Perjantai-iltana Koikkalainen lähestyi kuitenkin Laakkosta vielä yhdellä ostotarjouksella, ja kaupat syntyivät. Sorretun Voima palasi Koikkalaisen hoiviin tänään tiistaiaamuna.

”Kaikkien kannalta onnellinen loppu. Zorrosta eroon joutuminen olisi ollut ihan kauhea paikka, sanat eivät riitä sitä kuvaamaan. Hevosen arvoa mulle ei voi mitata rahassa, tunnearvo on niin valtava”, Mari Koikkalainen huokasi.

Hän ehti valmentaa Sorretun Voimaa viiden vuoden ajan ja nosti sen viime vuoden voitokkaimmaksi hevoseksi Suomessa.

”Tämä vuosi ei ole ollut samanlaista lentoa, niin kuin osasin arvellakin. Sarjat nousi paljon, ja aina on niin kovia hevosia vastassa, ettei menestyminen ole itsestäänselvyys. Olen kuitenkin hevoseen tyytyväinen ja uskon ja toivon, että se pärjää vielä, kunhan uudet ajopaikat ja treenisysteemit tulee tutuiksi.”

Sorretun Voima muutti Mari Koikkalaisen pihapiirissä sijaitsevaan täysihoitotalliin.

”Keittiön ikkunasta saa katsella hevosta, kun se on pihalla”, hän iloitsee.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi