Markku Niemiselle myönnettiin raviurheilijan kultainen ansiomerkki.
Markku Niemiselle myönnettiin raviurheilijan kultainen ansiomerkki.Kuva: Ada Pykäläniemi

Markku Nieminen: "Raviurheilu on antanut kaiken"

Ravigaalayleisö kunnioitti raviurheilijan kultaisen ansiomerkin vastaanottanutta Markku Niemistä seisaallaan. Nieminen mainitsi kiitospuheessaan erityisesti oppi-isänsä Martti Keskisen, pitkäaikaiset hevosenomistajat sekä omat työntekijänsä. Uransa hevosista Nieminen muisteli Passionate Kempiä. 

"Sillä on alusta asti ollut iso merkitys, millaiset ihmiset minulla on ollut takanani", Nieminen sanoi. "Muutama vuosi sitten ajattelin, että eiköhän tämä ole tässä, mutta sekä hevosenomistajat että hevosenhoitajat sanoivat, että eiköhän mennä vielä eteenpäin."

Valmentaja totesi, että raviurheilu on antanut hänen elämäänsä vaatimattomasti kaiken.

"Tällaiselle työläisperheen lapsena olen päässyt katsomaan maailmaa, tapaamaan paljon ihmisiä. Ja tässä olemme aina olleet samalla viivalla. Se on ollut ihan loistavaa."

"Toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, että minun pitäisi nyt lopettaa. Ajattelin vielä pikkuisen aikaa yrittää", Nieminen vitsaili viitaten saamaansa ansiomerkkiin.

Ennen Niemistä kultaisen ansiomerkin on vastaanottanut vain viisi henkilöä: Jorma Kontio, Pekka Korpi, Pentti Savolainen, Tuomo Mäkelä ja Martti Keskinen.

Lue lisää Hevosurheilusta keskiviikkona 24. tammikuuta. 

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi