Teivon raviliigalaiset jännäävät tänään Arctic Madonnan Oulu Express -finaalipaikan puolesta.
Teivon raviliigalaiset jännäävät tänään Arctic Madonnan Oulu Express -finaalipaikan puolesta. Kuva: Anu Leppänen

Markku Nieminen yrittää neljällä Oulu Expressiin

Oulun karsintaan osallistuu tänään tallista kolme hevosta, Vermon karsintaan keskiviikkona yksi.

Vaikka Vermossa olisi Viialasta kätevämpi käydä kuin Oulussa, sinne lähtee keskiviikkona vain yksi hevonen.

"Olisi ollut erittäin epätodennäköistä, että meidän neljä hevosta olisi olleet neljä ensimmäistä ainoassa Vermon karsinnassa. Oulussa karsintoja ajetaan kaksi", Nieminen perustelee ratkaisuaan.

"Vagabondo juoksee Vermossa siksi, että on näistä ehkä pisimmällä ja on saanut tehdä jo kesällä kaksi reissua Ruotsiin. Antaa muiden välillä reissata."

Tältä illalta Oulusta Nieminen odottaa eniten Still Loving Youlta ja Arctic Madonnalta.

"Onnistuneilla juoksuilla niillä molemmilla on minusta jopa voittosaumat. Still Loving You on mennyt hyvin jo jonkin aikaa, ja Arctic Madonna treenaa nyt ihan eri lailla kuin välillä", Nieminen kehaisee.

"Madonna kävi Tammakriteriumin karsintojen aikaan kipeänä, ja jalkojakin vähän huollettiin. Nyt sillä on taas oikea suunta."

Kaksi ensimmäistä Oulu Express -karsintaa ajetaan tänään maanantaina 31.8. Oulussa lähtöinä 4-5 ja kolmas keskiviikkona 2.9. Vermossa lähtönä 8.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi