Mascate Matchia juhlittiin viimeksi derbyn TammaChampionin voittajana viime lauantaina Vermossa.
Mascate Matchia juhlittiin viimeksi derbyn TammaChampionin voittajana viime lauantaina Vermossa.Kuva: Anu Leppänen

Mascate Matchin omistajaksi? - Nyt se on mahdollista

Mascate Matchia huutokaupassa tavoittelevaan ostokimppaan otetaan nyt uusiakin osakkaita.

Raviliiga on tulossa päätökseensä, ja kimppahevoset kaupataan joulukuussa järjestettävässä huutokaupassa. Kovin kuhina käy tietysti derbyvoittaja Mascate Matchin ympärillä. Hevosen omistaa Raviliiga-Travliga HIFK.

Massin menestyskulku nostanee hevosen hinnan satoihin tuhansiin euroihin. Niinpä tamman ostoa havittelevaa kimppaa ollaan laajentamassa myös nykyisten omistajien ulkopuolelle.

Aiemmin uuteen ostokimppaan pystyivät liittymään ainoastaan nykyiset kimppalaiset 1000 euron osuushinnalla, ja ostomahdollisuus oli rajoitettu yhteen osuuteen per osakas. Nyt hevosesta on Hevosurheilun tietojen mukaan mahdollista hankkia maksimissaan 25 osuutta, ja mukaan voivat halutessaan lähteä myös nykyisen kimpan ulkopuoliset henkilöt.

Mikäli uusi kimppa onnistuu huutokauppa-aikeissaan, Mascate Match jatkaa Pekka Korven valmennuksessa. Uusi kimppasopimus koskee vuosia 2021–23. Mikäli hevosen hinta ylittää ostokimpan maksukyvyn, rahat palautetaan osakkaille kuluilla vähennettyinä.

Mascate Matchin kimpanvetäjä Pauliina Raento ei halunnut kommentoida Hevosurheilulle vielä ostokimpan avaamista ulkopuolisille.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi