Roseland voitti Kasvattajakruunun alkuerän kesäkuussa Killerillä. Tähtääkö se myös finaaliin, on vielä auki.
Roseland voitti Kasvattajakruunun alkuerän kesäkuussa Killerillä. Tähtääkö se myös finaaliin, on vielä auki.Kuva: Jarno Unkuri

Massin ykköshaastaja joutui jäämään pois – ”Sattui pahimpaan mahdolliseen aikaan”

Villinmiehen Tammakilvan finaali ajetaan tänään ilman karsinnoissa hurmannutta Roselandia. Sen poisjäännyt myötä Mascate Matchin lähtöpaikka paranee ja suosikkiasema vahvistuu entisestään.

Roselandin väsymätön kiri karsinnoissa ei jättänyt ketään kylmäksi.

”Ei haitannut edes, vaikka tällainen tunari – niin kuin netissä nimitettiin – ei osannut laittaa polvisuojia kunnolla. Vierailta hevosilta ei ole lähtenyt koskaan irti, mutta omalta lähti nyt”, kokenut ja kansainvälisestikin arvostettu hevosenhoitaja, omistaja-valmentaja Maiju Petriläinen jaksaa nauraa.

Isopalkintoista finaalia mainiolta kakkosradalta kelpasi odottaa, kunnes eilen perjantaina tuli lunta tupaan.

”Mittaan lämmön aamuin illoin. Torstai-illan 38,3:sta ajattelin, että se oli vaan riehunut tarhassa, mutta kun eilen aamulla oli 39,5 ja illalla 38,8, niin se oli siinä. Tänään lauantaiaamunakin oli vielä 38,6”, Petriläinen huokaa.

”Tamma joi vähän huonosti alkuviikolla, mutta oli muuten yllättävänkin pirtsakka: käveli kahdella jalalla tarhaan ja esitti siellä sirkustemppujaan. Sairastuminen sattui pahimpaan mahdolliseen aikaan.”

Roselandin loppukautta Maiju Petriläinen ei ole ehtinyt miettiä vielä yhtään. Hänellä itsellään veri vetää taas ulkomaille.

”Yksi on kysynyt Ranskaan, yksi Itävaltaan, yksi Italiaan, yksi Ruotsiin… Olen vastannut kaikille, että katson tämän päivän startin ja mietin asiaa vasta sen jälkeen.”

”Nyt pitää alkaa miettiä, minne lähden ja lähdenkö yksin vai hevosen kanssa. Roselandille olisi lähtöjä vielä täälläkin. Itse lähtisin talveksi mieluiten Ranskaan, mutta sinne sitä ei voisi ottaa kuin treenattavaksi. Ruotsissa sillä voisi ajaa kilpaakin, varmaan se vähän sielläkin riittäisi”, Maiju olettaa.

Lämminveristen Villinmiehen Tammakilvan finaali ajetaan tänään lauantaina Lappeenrannassa lähtönä  9 kello 16.20 ja suomenhevosten lähtönä 8 kello 16. Voittajat palkitaan 52 500 ja 30 000 eurolla.

Lappeenrannassa jatkuu Suomen T75-pelin jackpot-kampanja, ja täysosumien kesken jaetaan 75 000 euroa ylimääräistä rahaa. Peli sulkeutuu kello 15.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi