Merran Tahti, 8, aloitti uransa huikealla ylivoimasoololla Oriveden paikallisraveissa. Ajalla 26,8 alittui samalla koelähtöraja kirkkaasti. Kuva: Anna Karhila
Merran Tahti, 8, aloitti uransa huikealla ylivoimasoololla Oriveden paikallisraveissa. Ajalla 26,8 alittui samalla koelähtöraja kirkkaasti. Kuva: Anna Karhila

Merran Tahti ällistytti Mäntässä - "Samoja valmennussysteemejä kuin Smooth Blendillä"

Nähtiinkö Mäntässä kaikkien aikojen uran avaus ja kaikkien aikojen ylivoimavoitto?

 Merran Tahti teki lauantaina Mäntän radalla ajetuissa Oriveden paikallisraveissa tempun, jonka vertaista ei raviurheilussa kenties ole nähty koskaan. 8-vuotias tamma voitti avausstarttinsa pienellä kesäradalla puolen kilometrin marginaalilla muihin, ja voittoaika oli huima 26,8ke!

Tulos on epäilemättä yksi kaikkien aikojen kovimpia uran aloitusaikoja. Samalla voitto oli varmasti myös yksi kaikkien aikojen ylivoimaisimpia. Merran Tahdin saapuessa maaliin muut olivat vasta takasuoran puolivälissä, ja voittajaesittelyyn tamma kääntyi kirjaimellisesti muita vastaan.

Lähtö oli aito nollasarja 200 euron nousulla, ja Merran Tahti oli lähdön ainoa starttaamaton hevonen. Eroa muihin syntyi yli 15 sekuntia – toinen maalissa oli Vauhti-Innokas, joka kellotti ajan 41,5.

Merran Tahdin esitys sai selostaja Tero Alamäen epäilemään kellotuksiaan ja löi ällikällä Mäntän radalle Oriveden Hevosjalostus- ja raviseuran paikallisraveja seuraamaan kokoontuneen yleisön. Ainoa, joka ei yllättynyt, oli tamman valmentaja Tapio Laakso, 62.

”Tiesin etukäteen, että se pääsee kovaa. En viitsi puhuakaan, millaisia aikoja olen sille kellosta katsonut, ettei luulla, että puhun hulluja. Nytkin oli pito päällä koko ajan. Jos rinnalle olisi tullut kaveri, se olisi varmasti mennyt kovempaa.”

Merran Tahti on ollut Tapio Laakson tallissa Orivedellä reilun kolme vuotta. Ostohetkellä jo nelivuotiaaksi varttuneen tamman opetus oli jäänyt kesken, ja alussa riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

”Silat sillä oli olleet selässä, mutta aika lailla nollista aloitin. Näin kuitenkin heti, että kyseessä on vähän parempi hevonen.”

Laakso kehuu tamman olevan erittäin toimiva ja ravivarma.

”Se on sekä jaksava että nopea, ja nykyään myös oikein hyväajoinen. Se ei kysele matkaa ja on aina halukas treenaamaan.”

Merran Tahtia on rakennettu hissunkissun, sillä Tapio Laakso ei halua kiirehtiä starttiin tuloa etenkään nuorten suomenhevosten kanssa. Treenilenkit hän ajaa metsäteillä, ja lisäksi ohjelmaan kuuluu uittamista.

”Olen aikoinaan valmentanut Smooth Blendiä ollessani töissä Mäkelän Pekalla. Merran Tahtia olen valmentanut pikkuisen samoja systeemeillä, joilla Smooth Blend juoksi ME-ajan.”

Parhaimmillaan Laaksolla on ollut valmennuksessaan Ravitalli 66:n nimissä kymmenkunta hevosta. Sairastumisen myötä hän joutui luopumaan tallista. Nyt hevosia on valmennuksessa kolme, joista 26,1-aikainen tamma Vastavalo on palaamassa loukkaantumisen ja kahden vuoden tauon jälkeen radalle.

Ylivoimavoitosta huolimatta Merran Tahdin kanssa jatketaan hiljalleen, hevosta kuunnellen.

”Tämä oli Merran Tahdille vasta kolmas tai neljäs kerta radalla. Nyt kelit ovat niin kuumat, että tamma saa jäädä laitumelle. Ajetaan sitten syksyllä, ettei turhaan tule kiusattu hevosta kuumilla kuljetuksilla.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi