Mestarikasvattajat madaltaa kynnystä ryhtyä hevoskasvattajaksi ja perehtyä samalla kasvatuksen maailmaan.
Mestarikasvattajat madaltaa kynnystä ryhtyä hevoskasvattajaksi ja perehtyä samalla kasvatuksen maailmaan.Kuva: Jutta Andersson

Mestarikasvattajat avaa kasvatuksen ovet kaikille

Viime viikolla käynnistynyt projekti tukee kotimaista hevoskasvatusta Raviliigan viitoittamalla tiellä.

Raviliiga osoitti, että hevosenomistaminen voi olla mahdollista ilman suuria sijoituksia ja mielekästä ilman suuria rahallisia odotuksia.

Samassa hengessä starttasi viime keskiviikkona Mestarikasvattajat-projekti. Siinä tuhanteen osuuteen jaettu kasvattajakimppa vuokraa neljä siitostammaa, teettää niillä varsat ja myy ne 1,5-vuotiaina. Raviliigan kahden tai kolmen vuoden sijasta omien kasvattien puolesta saa jännittää koko niiden kilpauran ajan.

Ajatus kasvattamisen suurkimpasta syntyi viime vuonna käynnistyneen, opetushallituksen rahoittaman tallimestarikoulutushankkeen ohjausryhmässä.

”Päivi Laine Ypäjän Hevosopistolta on puhunut jo pitkään, että kasvattamista pitäisi kokeilla isolla konseptilla”, itsekin tallimestarin tutkinnon suorittanut Mestarikasvattajien kimpanvetäjä Pauliina Raento taustoittaa.

”Ohjausryhmässä pohdittiin, miten kasvatusta painottavaa erikoisammattitutkintoa voisi hyödyntää, ja se lähti vähän lapasesta.”

Tallimestarin koulutusta tarjoavien Ypäjän ja Kiuruveden opistojen lisäksi asiasta innostuttiin paikallisissa hevosjalostusliitoissa ja Hippoksessa. Nyt ollaan niin pitkällä, että osuusmyynti alkoi viime viikolla.

”Vaikka tämä on vain kolmen vuoden mittainen projekti, siitä syntyy konsepti, jota voi hyödyntää jatkossakin”, Raento painottaa.

Mestarikasvattajat-kimppa hakee neljää siitostammaa, jotka se vuokraa kaudeksi 2016–17. Myymällä tuhat osuutta à 150 euroa kimppa kokoaa kassan, jolla se teettää tammoilla varsat. 1,5-vuotiaina varsat myydään, ja kassaan jääneet rahat jaetaan osakkaiden kesken.

”Rahan ansaitsemiseksi löytyy varmasti parempiakin tapoja kuin tämä”, Pauliina Raento naurahtaa. ”Emme edes haaveile, että saisimme myyntihintoina sijoituksen takaisin.”

”Pikemminkin mukaan lähteminen on se kulttuuriteko, joka jokaisen hevosurheilua harrastavan tulisi tehdä näissä olosuhteissa kotimaisen kasvatustoiminnan puolesta. Jos emme saa tällaista kimppaa aikaiseksi, alalla on peiliin katsomisen paikka.”

Siihenkin on toki varauduttu. Ellei noin neljäsosaa osuuksista ole vuodenvaihteeseen mennessä myyty, kimppa peruuntuu, ja osuusmaksut palautetaan lyhentämättöminä ja siihen mennessä syntyneistä kuluista vastaavat projektin taustayhteisöt.

Kasvattajapalkinnot Mestarikasvattajat ohjaa ravien nuorisotoiminnan tukemiseen Hippoksen kautta.

”Niitä ei ole mahdollista hallinnoida ja jakaa tuhannen osuuden kesken 15 vuoden ajan”, Pauliina Raento perustelee.

Silti hän uskoo osakkaiden saavan kosolti vastinetta rahoilleen.

”Osakkaat saavat tiedotteita, ja lisäksi järjestämme asiantuntijaluentoja ja teematapaamisia, joissa pääsee tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin.” (Hevosurheilu 21.10.2015)

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi