Mikkelissä päästellään ensi vuonna uusitulla radalla. Kuva:Totofoto
Mikkelissä päästellään ensi vuonna uusitulla radalla. Kuva:Totofoto

Mikkelin syksyn ravit ajetaan naapuriradoilla

Mikkeliin tälle syksylle suunnitellut kahdet ravit siirtyvät keskeneräisen kaviouran perusparannusremontin vuoksi Kouvolaan ja Lappeenrantaan.

Puutteellisten sähkösuunnitelmien vuoksi viivästyneet sähkökeskusten toimitukset siirtävät valoasennuksia ja käyttöönottotarkastuksia, eikä raveja 29.11. ja 15.12. voi turvallisesti järjestää Mikkelissä. ​Perjantain 29.11.2019 klo 12 lounasravit ravataan Kouvolassa ja sunnuntain 15.12.2019 klo 16 ravit Lappeenrannassa. Molemmat tapahtumat järjestää Mikkelin Ravirata Oy.​

"Haluamme varmistaa, että kaikki toimii ja voimme taata turvalliset olosuhteet osanottajille ja yleisölle. Siksi aloitamme uudella radalla vasta 21. tammikuuta," kertoo Mikkelin Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Kari Tiainen.

"Olemme tyytyväisiä urakoitsijoihin, jotka ovat hyvin kirineet aikataulua kiinni, mutta aivan tavoiteaikataulussa emme suunnittelupuutteiden vuoksi kuitenkaan ole", kertoo Tiainen.​

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi