Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio on seurannut tiiviisti tällä viikolla käynnistyneiden, valmistelevien ravitapahtumien käytännöt. Koronaviruksen leviämistä ehkäisevät toimet ansaitsevat häneltä kiitettävän arvosanan.

Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio seurasi alkuviikon Joensuun ja Lahden ravit netin kautta ja Vermossa hän kävi keskiviikkona paikan päällä.

”Minun mielestäni raviväeltä täydellinen suoritus. Turvavälit pelittivät hyvin, samoin selostukset olivat erinomaisia. Niissä muistutettiin säännönmukaisesti siitä, miten tulee toimia. Vermossa oli semmoinen kiireettömyyden tuntu ja ihmisillä hymy herkässä, vaikka tiedän, että aika on ollut kaikille hirveän raskasta. Kun juttelin ihmisten kanssa – turvavälin päästä tietysti – myönteisyys paistoi.”

”Vermossakin oli mietitty huolellisesti yksityiskohdat. Ilmoittautuminen hoitui yksi kerrallaan, ja portilla oltiin tiukkoja. Ylimääräisiä yrittäjiä oli kuulemma ollut, mutta heitä ei päästetty sisään. En löytänyt yhtään juttua, josta olisi päässyt sanomaan. Kun tuli sadekuuro ja yhdessä sadekatoksessa oli 9 henkilöä, heti tuli järjestyshenkilö laskemaan, ettei ole yli kymmentä henkilöä, vaikka oltiin siinäkin kahden metrin päässä toisistamme.”

Husu-Kallion mukaan ravien vastuullinen läpivienti toimii erinomaisena esimerkkinä muille urheilutapahtumille.

”Näin se alun alkaen ajateltiinkin, koska nyt otettiin keulapaikka urheilutapahtumista. Jo lähtöajatuksena oli, että tehdään niin hyvät ja yksityiskohtaiset ohjeet, että varmasti pystytään toimimaan. Minulla ei ole tiedossa, että muilla olisi näin yksityiskohtaisia ohjeita vielä kesäkuuksikaan, kuin raveilla nyt on.”

”Ajatus siis oli, että tehdään mallisuoritus, ja kolmien ravien jälkeen tiedän, että suorituksesta tuli kiitettävä. Olen sellainen, että osaan antaa palautetta, jos asiat eivät ole kunnossa, enkä sanoisi näin, jos en olisi sitä mieltä.”

Kansliapäällikkö raportoi havainnoistaan ministerille ja pyydettäessä valtioneuvostoon ja eduskuntaan.

”Juuri näin yhden kirjallisen kysymyksen kansanedustajalta, jossa tiedusteltiin, miksei raveja aloitettu ennen kesäkuuta. Nyt on hyvä vastata, että ne on aloitettu ja raviväki on lunastanut kaikki odotukset.”

Kun nyt on osoitettu, että ravitapahtuman voi viedä vastuullisesti läpi, seuraavaa steppiä on mietitty yhdessä Suomen Hippoksen kanssa.

”Kuopiosta 1.6. alkaen ravikilpailun normaali palkitseminen ja haastattelut ovat ok. Yleisön osalta yhteinen ajatus on, että lähdetään siinäkin asteittain liikkeelle. Se tiedetään täsmälleen, että linjaus 500 maksimihenkilöstä on haaste raveihin, jos yleisö on mukana. Tällä hetkellä tulkinta kaikissa urheilukilpailuissa on se, että siinä lasketaan sekä yleisö että osallistujaporukka. Ajattelimme, että jos aloitettaisiin autoyleisöllä ensin. Se olisi helppo ja tartunnan kannalta turvallisin käytäntö.”

Raviurheilijat ovat olleet aloitteellisesti yhteydessä Husu-Kallioon autokatsomojen käyttöönottomahdollisuudesta.

”Tykkään, että ollaan edelläkävijöitä, ja jos Amerikassakin elokuville on autokatsomoita, niin mitä jos näytettäisiin autoraveja. Siihen ei ole estettä, etteikö voisi laittaa vessat ja makkaranmyyntiä. Ymmärrän hyvin, ettei tapahtumajärjestäjän kannata ole taloudellisesti järkevää palkata henkilökuntaa, jos on liian vähän yleisöä. Ei kannata ottaa 50 tai 100 ihmistä sisään, jos samaan aikaan pitää maksaa palkat. Mutta monelle radalle sopisi hyvin aloittaa autokatsomoilla.”

Vielä vahvistamaton suunnitelma on aloittaa autoravit 8.kesäkuuta.

”Tämä kuu menee harjoitusraveissa ja kesäkuun ensimmäisellä viikolla käytäntöä ehtisi harjoitella. Seuraavalla viikolla on hyviä ravipäiviä radoilla, joihin autokuvio sopisi. Tietysti Hippos ja raviradat siitä päättävät, mutta meidän puoleltamme siihen ei olisi estettä”, kansliapäällikkö sanoo.

”Aloitetaan vähän kerrassaan, koska isomman yleisön juttua yksityiskohtineen täytyy miettiä vielä. Mutta mielestäni ainakin hevosenomistajien pitäisi alkaa päästä jo katsomaan hevostensa juoksuja.”

Jaana Husu-Kallio ja Hippoksen vt. toimitusjohtaja Minna Mäenpää keskustelivat ravien jatkotoimenpiteistä turvavälin päässä toisistaan.