Mistä on derbyhevonen tehty?

Mistä on derbyhevonen tehty?

Hachiko de Veluwe kasvatti derbyvoitolla kengännumeroaan kohti isoveljensä Brad de Veluwen saappaita. Keskiviikon Hevosurheilussa oriin taustajoukot Timo Nurmos, Anders Ingman ja Jorma Kontio keskustelevat oriin kyvyistä ja tavoitteista.

”Hevonen ei ole koskaan tuntunut noin hyvälle lämmityksessä. Tunsin, että nyt kaikki on kohdallaan”, finaalissa voittajaa ohjastanut Jorma Kontio kertaa.

”Minun silmääni ne ovat melko erityyppisiä hevosia. Brad oli sellainen räjähtävä ruutitynnyri, jolla oli huima lähtönopeus. Tietysti loistava fysiikka näitä hevosia yhdistää”, hevosen omistavan Lars Ingman Oy Ab:n toimitusjohtaja Anders Ingman vertaa.

Timo Nurmos myönsi kääntävänsä katseen hyvin nopeasti seuraaviin tehtäviin. Mies ei turhia leiju.

”Jokainen kerta on historiaa, mutta ura ainakin toistaiseksi jatkuu, ja katse tulee käännettyä nopeasti seuraavaan lähtöön. Tälläkin hevosella on vähän lähtöjä, joten menestys antaa uskoa jatkoon, että tällä minun systeemillä pystyy pärjäämään. Onnistumiset antavat uskoa päivittäiseen työhön, mutta tässä täytyy koko ajan kehittyä. Ei voi jäädä paikoilleen tyytyväisenä, vaan jatkuvasti on mentävä eteenpäin.”

Lehdessä puretaan myös derbyseminaarin antia. Miten varsasta kasvatetaan ikäluokkatähti? Onko emätamman iällä merkitystä? Kummalla tienaa paremmin, nuorella oriilla vai nuorella tammalla? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdittiin Kari Lähdekorven juontamassa tilaisuudessa Vermossa. Paikalla haastateltavina olivat Markku Nieminen, Timo Hulkkonen, Katja Melkko ja Hannu Nivola.

Callela-kasvattaja Nivola otti heti seminaarin kärkeen esiin seikan, jolla hän uskoo olevan vahvaa vaikutusta siihen, ehtiikö varsa ikäluokkakilpailuihin.

”Mielellään varsojen laidunkausi saisi päättyä vasta lokakuussa, koska varsat kehittyvät niin valtavasti laitumella, nimenomaan elo-, syys- ja lokakuun aikana. On vähän säälikin, että varsoja aletaan viedä elokuun puolessavälissä opetukseen. Silloin ne oikeasti alkavat vähän kisailla keskenään, painimaan ja juoksemaan enemmän. Tällä on kehitykseen suuri merkitys”, Nivola summasi.

Kirjailija Tuomas Juntunen avaa lehdessä tuntojaan Tornion sunnuntaisesta totopelisotkusta, jossa hän jäi ilman rahojaan, vaikka oli laatinut oikean troikkarivin. Uutisaiheena myös Veikkauksen uusi johtoryhmä, johon Fintotosta Veikkaukseen siirtynyt Pertti Koskenniemi ei enää kuulu.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi