Emeritusprofessori Asko Mäki-Tanila uskoo tietoon ja sen voimaan jalostuksessa. Mitä mittaat, sitä voit parantaa.

Kuvittele, että tamma varsoo orivarsan. Oria tiedettiin odottaa, sillä tamma siemennettiin y-seksatulla spermalla, ja tällöin orivarsan todennäköisyys on selvästi suurempi. Vaikka kyseessä on tamman ensimmäinen varsa, tiedetään emästä jo, mitä se periyttää. Odotusarvo on, että varsan voittosumma ja ennätys tulevat olemaan huomattavasti parempia kuin populaation keskiarvo. Varsan isän tiedetään myös periyttävän erinomaista hedelmällisyyttä ja kovaa voittosummaa ja kestävyyttä. Tämä tiedetään, vaikka syntynyt varsa on oriin ensimmäistä ikäluokkaa.

Muutaman viikon kuluttua varsasta otetaan imupaperiin pieni verinäyte. Se toimitetaan laboratorioon, ja pian on selvillä, mitä varsa itse tulee jälkeläisilleen aikanaan periyttämään ja minkälaista kilpahevosta siitä odotetaan. Kun tulokset julkistetaan, ei varsa yllä ihan isänsä hedelmällisyyteen, mutta voittosumma ja nopeus ennustavat hyvää kilpauraa. Samoin populaation keskiarvoa parempi jalkaterveys.

Kuulostaako tieteiskirjallisuudelta? Hevosten kohdalla se onkin sitä, mutta lehmien jalostuksessa arkipäivää. Aivan tavalliset ihmiset tavallisissa navetoissa teettävät muutaman kympin hintaisia geenitestejä kaikista syntyvistä vasikoista, ja tietävät jo muutaman viikon päästä, keitä kannattaa käyttää seuraavan sukupolven eminä ja keitä ei.

Toki aivan näin suoraviivaista ei jalostaminen ikinä ole. Geenien ja ympäristön vuorovaikutus vaikuttaa siihen, minkälainen lopputuloksesta tulee. Periytyvyyteen vaikuttaa olennaisesti myös ominaisuuksissa esiintyvä hajonta. Osumatarkkuus vaihtelee naudoillakin eri ominaisuuksien välillä, mutta parhaimmillaan päästään jopa yli 70 prosentin arvosteluvarmuuteen pelkällä genomitestillä.

Emeritusprofessori Asko Mäki-Tanila Helsingin yliopiston maataloustieteiden osastolta tietää, miten tähän on päästy.

”Nautapuolella on hyvää yhteistyötä neuvonnan, meijeireiden ja eläinlääkäreiden kanssa. Kaikki tieto rekisteröidään, terveysasiat ja tuotos. Datasta kaikki on kiinni. Mitä mittaat, sitä voit parantaa”, Mäki-Tanila aloittaa.

Yli 10 vuotta sitten siirryttiin nautajalostuksessa genomiseen valintaan. Sen myötä voidaan useammassa ominaisuudessa edetä yhtä aikaa.

Jatketaan nautaesimerkillä: korkea tuotos korreloi heikomman hedelmällisyyden kanssa. Eli jos jalostetaan vain tuotoksen perustella mahdollisimman kovatuottoisia lehmiä, tehdään niistä samalla yhä heikommin tiinehtyviä. Genomivalinnalla on kuitenkin ollut mahdollista valita sekä kovaa tuotosta että hyvää hedelmällisyyttä periyttäviä sonneja käyttöön.

”On onnistuttu tasapainoisessa jalostuksessa. Se aloitettiin jo kymmeniä vuosia sitten, kun maidon laadusta, lehmien hedelmällisyydestä ja terveydestä saatiin tiedot käyttöön. Kaikkia asioita on kehitetty yhtä aikaa. Jos kestävyyttä ei olisi jalostettu, voisi tilanne olla ihan toisenlainen. Mutta lehmän eri ominaisuuksia seurataan koko ajan, jolloin huono kehitys voidaan estää.”

Hevoselle ei vielä voi teettää genomitestiä. Mäki-Tanila uskoo, että jossain tulevaisuudessa voi.

Geneettinen vaihtelu on kehittymisen eli jalostuksen edellytys. Genomista valintaa hevosilla ei voi tehdä, mutta jalostusindeksejä niille lasketaan. Suomessa on ravihevosille käytössä BLUP-laskenta.

”Olin aloitteellinen sen kehittämisessä, toiset sen kyllä toteuttivat.”

”BLUP antaa ennakkokäsityksen jalostuksellisesta arvosta. Hevosilla kaikki on hidasta. Jälkeläismäärät ovat pieniä ja sukupolvien välinen aika pitkä, joten valinnan seuraukset näkyvät vasta ajan päästä. Ja hitaasti kun edetään niin, sitä on hidasta korjatakin, jos mennäänkin pieleen jossain.”

Datasta Mäki-Tanila puhuu paljon. Kaiken tiedon tallentaminen tietokantaan olisi lopulta kaikkien kasvattajien ja hevosenomistajien etu.

”Dataa pitää olla kaikista hevosista, eli ei tehdä mitään esivalintaa, että arvosteltaisiin vain parhaat. Tietoa pitää olla kaikista hevosista ja mahdollisimman nuorena”, paaluttaa Mäki-Tanila.

”Olisi etu, että hevosellakin tiedettäisiin ominaisuuksien väliset yhteydet, että jos me vaikka parannetaan suorituskykyä, niin mitä siitä mahdollisesti seuraa rakenteeseen tai aineenvaihduntaan”, Mäki-Tanila miettii.

Hän on toiminut muun muassa Suomen Hippoksen jalostusinformaatikko Susanna Backin pro gradu -työn ohjaajana muutama vuosi sitten. Työ käsitteli luuston kasvuhäiriöiden esiintymistä ja perinnöllistä vaihtelua suomenhevosilla.

”Saimme kyllä suomenhevosista asioita näkyviin, vaikka aineisto oli pieni. Ensinnäkin suomenhevosella on geneettistä vaihtelua ja ehkä aiempaa enemmän tavataan jo osteokondroosiakin. Dataa oli sen verran vähän, että siitä ei pystynyt mitään yhteyksiä ravimenestykseen tai vastaavaa haarukoimaan.”

”Muilla eläinlajeilla on saatu paljon aikaiseksi valtavalla tiedonkeruulla. Samalla on pystytty torjumaan kaikki huonot kehitykset. Hevosistakin on koko ajan enemmän ja enemmän tietoa. Olisi tärkeää, että se saataisiin myös käyttöön ja laskennan perustaksi”, lataa Mäki-Tanila.

Tämä on tiivistelmä. Lue koko juttu perjantain 14.2. Hevosurheilusta.