Perjantainumerossa tutustumme percheron-hevosiin, isoihin, pyöreisiin kimoihin.

Ranskalaisten mukaan kyseessä on maailman hienoin työhevosrotu, raskaiden työhevosten aatelinen, joita syntyy vuosittain 750 varsaa.

”Joku saattaa käyttää pienimuotoiseen metsänraivaukseen tai, kuten minä, kärryajeluihin, mutta kyllä se aika vähäistä on. No jaa, viininviljelyksessä saattaa avautua uusi ura, sillä luomuviljelijät ovat huomanneet, että hevonen tamppaa maata paljon vähemmän kuin erilaiset työkoneet”, rotuun ihastunut Bernard Boblet pohtii hevosten käyttötarkoitusta.

Entä mitä kuuluu Hevosten Versaillesiksi kutsuttavalle Haras du Pinille? Se oli alunperin yksi 25 valtionsiittolasta, joista 5 on vuoden 2010 reformin jälkeen lopettanut hevostoiminnan. Vuodesta 2012 Pin on keskittynyt turismiin, hevoskilpailuihin, sekä koulutukseen.

Talous-osiossa kurkistetaan vuoden 1950 jääravien järjestäjien tuloslaskelmaan.

Lauantain Toto75-ravien valiodivisioonafinaaliin lähtevän Rokin Maxin ensimmäinen voitto näki päivänvalon vuonna 2011 Kausalassa Pertti Puikkosen ajamana. Siitä alkoi Nyyti-Maria Timosen ja isänsä Markku Pasasen yhdessä valmentaman oriin nousu huipulle, aina kuninkuusraveihin saakka. Kyseessä on nöyrä ja kiltti hevonen, vaikka tietää se tietää tallissa paikkansa.

“Jos joku hevonen möykkää tallissa, niin kyllä se sanoo, että ole hiljaa”, Timonen hymähtää.

Ratsastuksessa käymme läpi, mitä on nykyaikainen etävalmennus ja kuulostellaan huippuhevosten kuulumisia.

”Sen kanssa tavoitteet ovat olympialaiset. Se on tarpeeksi hyvä sinne”, sanoo Niina Nilosaari hevosestaan Quentano 2:sta.

Puimme myös kenttäratsastuksen tilaa. Laji kaipaa Suomessa enemmän harrastajia ja lajiin paremmin sopivia hevosia, sanovat Sanna Siltakorpi ja Elmo Jankari.

Ajankohtaisuutisissa puidaan tunnistusvyyhdin jatkumista ja karkuun päässeiden ja liikenteen sekaan päätyneiden hevosten määriä, montako tehtävää poliisille on viime vuosina tullut ja miten hevosten karkaaminen voitaisiin estää.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digiversiona.

Tuore näköislehti luettavissa perjantaiaamuna klo 6 lähtien.