Mitori puristi derbykarsinnan voittoon viikko sitten Killerillä tiukassa maaliintulossa juuri ennen Hujaketta. Kuva: Anu Leppänen
Mitori puristi derbykarsinnan voittoon viikko sitten Killerillä tiukassa maaliintulossa juuri ennen Hujaketta. Kuva: Anu Leppänen

Mitori jää pois derbystä – Parvelan Retu ykkösradalle: ”Siinä on kaksi kierrosta aikaa nousta toiselle radalle”

Suomenhevosten derbyyn karsintavoittajana edenneeltä Mitorilta jää finaali väliin.

Viikko sitten pikkuyllättäjänä derbyn karsintavoittoon uudella ennätyksellään 27,2a juossut Mitori joutuu jäämään pois finaalista.

”Mitorille nousi kuume ja siitä otettiin verikokeet, sillä on virus päällä”, huokaa valmentaja Mika Mäkelä. ”Tautia on ollut tallissa, ja se nyt vaan tarttui siihen, sille ei voi mitään.”

Aiemmin uutisoitiin muun muassa saman tallin kuninkuuskilpailija Caijuksen olleen sairaana alle odotusten sujuneiden kuninkuusravien aikaan.

Mäkelän toinen finalisti Tapsan Toivo on toistaiseksi terve.

”Tapsan Toivolla ei ainakaan vielä ole ollut mitään oireita. Toivotaan, että se säästää taudin ensi viikkoon.”

Mitorin poisjäännin myötä suursuosikki Parvelan Retun lähtöpaikka vaihtuu kakkosradalta sisäradalle. Miten tämä vaikuttaa taktiikkaanne, valmentaja Petri Laine?

”Sitten lähdetään ykkösradalta, eihän siinä ole vaihtoehtoja.”

Luuletko, että ykkösradalla on laukan tai pussiin jäämisen riskiä?

”Ei. Eiköhän siinä ole kaksi kierrosta aikaa nousta toiselle radalle sieltä. Ja eihän sitä tiedä, vaikka Retu lähtisi sen verran reippaasti, että pitäisi siitä keulan. Kaikki on mahdollista”, Laine toteaa.

”Onneksi se ei ole mun päätettävissä, kun siellä on ammattimies kärryillä. Minä olen työni tehnyt, kun annan Hannulle (ohjastaja Torvinen) ohjat ja sen jälkeen vastuu siirtyy hänelle.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi