Reilut kolme viikkoa sitten kilpailtiin montén SM-tittelistä. Nyt taistellaan ohjastajien PM-kilpailuissa.
Reilut kolme viikkoa sitten kilpailtiin montén SM-tittelistä. Nyt taistellaan ohjastajien PM-kilpailuissa.Kuva Totofoto

Montéohjastajien PM-avaus tanskalaisten juhlaa

Tanskan edustajat veivät molemmat montéohjastajien PM-kilpailujen lähdöt nimiinsä Mikkelissä.

Illan avasi montéohjastajien ensimmäinen PM-osalähtö. Voiton vei tanskan Maria Dueholm Svendsen, joka ohjasti Gigolo Amokin varsin selvään voittoon. Kaksikko kiersi vajaan kierroksen jälkeen johtaneen Wild Blueberryn ja Tova Bengtsonin rinnalle. Svendsen ajokkeineen nitisti lopulta keulahevosen, joka väsyi pahoin maalisuoralla ja putosi kolmanneksi. Toiseksi nousi lopussa Siv Emilie Lövvoldin ohjastama Sweet Credit.

”Hevonen teki todella hyvän juoksun ja karkasi maalisuoralla helposti”, Svendsen kehui ajokkiaan.

Suomalaisista Karoliina Sinkkilä oli kahdeksas, Jenni Kaija yhdeksäs ja Nelly-Janiika Korpikoski yhdestoista.

Toinen osalähtö juostiin ravien kolmantena lähtönä. Lähdöstä jäi pois Aragorn Hoss, jota Kaijan oli määrä ohjastaa sekä Hot Beer, jonka piti olla tanskalaisen Michelle Mönsterin ajokki.

Lähdössä ei todellakaan kyttäilty vaan Lövvold painoi Elite Of Vicen selässä kaasun pohjaan heti alkumetreistä. Ensimmäiset 500 metriä hurjasteltiin kaksikon johdolla 09 –vauhtia ja ensimmäisen kierroksen väliajaksi kellotettiin 10,5.

Kova matkavauhti alkoi näkyä johtohevosen väsymisenä maalisuoralla ja sen takana taivaltanut Sabina Gammelgård nousi Staro In Factilla voittoon. Näin ollen voitto meni tässäkin osalähdössä Tanskaan. Lövvold ja Elite Of Vice tuli toiseksi ja kolmanneksi ravasi Tova Bengtsonin ohjastama Atlas Bibo.

”Vetäessäni laput hevonen innostui vielä lisää ja oli todella hyvä”, Gammelgård kommentoi voiton tuoneen Staro In Factin suoritusta.

Suomalaisista Korpikoski sijoittui lähdössä seitsemänneksi Ganadorin kanssa ja Sinkkilän ohjastama Tipsy hylättiin pitkästä laukasta.

Amatööriohjastajien avausosassa nähtiin suomalaisjuhlaa, kun Hannu Korpi ohjasti voiton ja nappasi piikkipaikan kilpailussa.

Lue lähdöstä lisää täältä.

Kilpailut jatkuvat keskiviikkona Vermossa ja torstaina Jokimaalla.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi