Seinäjoella 2.10. tapahtunut sijoituksen siirto katsottiin valitusmenettelyssä aiheettomaksi.
Seinäjoella 2.10. tapahtunut sijoituksen siirto katsottiin valitusmenettelyssä aiheettomaksi.Kuvituskuva: Anu Leppänen

Muutoksenhakulautakunta: Seinäjoen sijoituksen siirto oli aiheeton

Hippoksen muutoksenhakulautakunta perui Jani Peräsalon saaman 10 päivän ajokiellon ja jätti voimaan vain 30 euron sakon.

Sääntöjen nykyään mahdollistamaa, mutta harvoin käytettyä sijoituksen siirtoa käytettiin 2.10. Seinäjoella. Jani Peräsalon ajama Mountain Twinkle nousi ravien 11. lähdössä loppusuoralla ulospäin, ja sen rinnalla juossut ja saman verran ulospäin ajautunut Caldera Amour ei pystynyt ohitukseen. Tuomaristo päätyi siirtämään Mountain Twinklen tuloksissa neljänneksi Caldera Amourin taakse ja langetti Peräsalolle ajokiellon ja sakon.

Peräsalo valitti rangaistuksesta, ja valituksen käsitellyt suurkilpailuvalvoja päätyi esittämään ajokiellon perumista. Muutoksenhakulautakunta yhtyi suurkilpailuvalvojan suositukseen ja katsoi, ettei tapauksessa ollut edellytystä sijoituksen siirrolle eikä perustetta ajokiellolle. Sakko oli perusteltu, koska Peräsalon loppusuoran ajosta aiheutui kanssakilpailijalle selvää  häiriötä, mutta sen vaikuttavuus tulojärjestykseen jäi epäselväksi.

Sjoituksiin muutoksenhakulautakunnan päätöksilla ei ole vaikutusta. Ne koskevat vain rangaistuksia, tuomariston ilmoittamat tulojärjestykset ovat ravikilpailusääntöjen mukaan lopulliset.

Toisin kuin Teemu Keskitalon ajokiellon perumista koskevassa 14.10. Hevosurheilun uutisessa kerrottiin, kolmihenkiseen muutoksenhakulautakuntaan ei kuulu yhtään suurkilpailuvalvojaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi