Naisamatööriohjastajien EM-kilpailut päättyivät Espanjan juhlaan. Pisteitä neljästä osalähdöstä keräsi eniten Maria Francisca Sureda Barvcelo. 

Toiseksi eniten pisteitä sai hollantilainen Hiltje Tjalsma, joka voitti Jokimaan perjantaisten lounasravien ensimmäisen lähdön hevosella El Bestseller. Kokonaiskilpailun kolmas oli Norjan Amanda Robertsen.

Maria Francisca Sureda Barvcelo ohjasti Jokimaan toisen osalähdön voittoon Pasi Tikkalan valmentamalla ja Mitja Nummenmaan omistamalla Mountain Cleaverillä.

“Tämä oli näistä neljästä ajokista laadultaan kaikkein paras. Oli hienoa päästä kilpailemaan Suomessa, meillä on ollut oikein hieno matka tänne kaiken kaikkiaan”, espanjalainen kertoi.

Mountain Cleaverin valmentaja Pasi Tikkala oli tyytyväinen sekä hevosen että ohjastajan suoritukseen.

“Hevonen oli tänään oikein hyvä. Noin kuukauden kuluttua uskon sen olevan vielä paljon paremmalla tasolla”, Tikkala kommentoi.

Kokonaiskilpailun toiseksi sijoittunut Hiltje Tjalsma kertoi ensimmäisen lähdön voittajahaastattelussa, että radalla oli ollut oikein hauskaa.

“Ennen lähtöä vitsailin, että kyllä minä tämän voitan, ja niin sitten kävi. Huomenna ei tarvitse enää ajaa, niin tänään voidaan juhlia!” Tjalsma naurahti.

Suomea edustanut Sari Pääho oli kokonaiskilpailun neljäs. Riihimäellä torstaina ajetuissa kahdessa ensimmäisessä osalähdössä tyrnäväläinen Pääaho ajoi maaliin ensimmäisenä ja yhdeksäntenä. Lahdessa Pääaho ohjasti ensin Capo The Dieseliä, joka sijoittui kahdenneksitoista. Neljännessä osalähdössä Pääaho hyppäsi Kingdomin rattaille, ja valjakko oli kuudes.

mountain cleaver

Pasi Tikkalan valmentama Mountain Cleaver toi Maria Francisca Sureda Barvcelolle voiton viimeisessä EM-osalähdössä. Kuva: Hanna Laakso

Ascot 050

Sari Pääaho ohjasti kolmannessa osalähdössä Mauno Mäntylän valmentamaa Capo The Dieseliä. Kuva: Hanna Laakso

Artikkelia muokattu 1. heinäkuuta kello 18.11: Korjattu Sari Pääahon lopullinen sijoitus EM-kilpailussa.