Timo Hulkkosen valmentaman ja Jukka Torvisen ohjastaman Next Directionin komea loppukiri oikeutti Seinäjoki Racessa 2018 neljänteen sijaan. 

Kilpailun kuopuksiin kuulunut viisivuotias Next Direction kuittasi lähdöstä 7 000 euroa. Valmentaja ja osaomistaja Timo Hulkkonen ei olisi voinut olla tyytyväisempi hevosen suoritukseen.

“Paras suomalainen, totta kai pitää olla tyytyväinen. Eikä hevosella ole vielä lainkaan rutiinia näihin lähtöihin”, Hulkkonen hymyili.

Valmentaja kertoi, että Next Directionilla ei aiota tällä kaudella ajaa mahdottomasti kilpaa. Mikäli tämän päivän suoritus Seinäjoki Racessa toisi kutsun Finlandiaan, hevosta ei siellä kuitenkaan nähtäisi.

“Se olisi ehdoton ei. Mikäli kaikki on hevosella kunnossa, seuraavaksi ajetaan Number One”, Hulkkonen sanoi.

Number One kisataan Oulun Äimärautiolla lauantaina 12. toukokuuta.

Mitä kommentoivat muut Seinäjoki Racen suomalaisosallistujat? Entä millaisin tunnelmin lähti kotimatkalle lähdön voiton ohjastanut Örjan Kihlström? Kattavat raportit Seinäjoen suurkilpailusta ja päivän muista lähdöistä löydät Hevosurheilusta keskiviikkona 25. huhtikuuta.

Kirsi Kantokosken kuva hevosesta Call Me Keeper.

Call Me Keeper ja Örjan Kihlström veivät Seinäjoki Racen vuosimallia 2018. Next Direction (3) kiri ulkoa neljänneksi. Alessandro Gocciadoron tamma Peace Of Mind (1) oli toinen. Kuva: Kirsi Kantokoski

Kansikuva

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Lue loput lehdestä ›

Tulokset, Seinäjoki Race 2018

1. 5 Call Me Keeper* / Örjan Kihlström 12,7
2. 1 Peace Of Mind* / Alessandro Gocciadoro 12,9
3. 10 Pastore Bob* / Johan Untersteiner 13,0
4. 3 Next Direction / Jukka Torvinen 13,1
5. 2 J.H.Mannerheim* / Peter Ingves 13,1
6. 6 Midnight Hour / Iikka Nurmonen 13,1
7. 4 Quick Fix* / Ari Moilanen 13,2
8. 8 I’m Just a Sund / Hannu Torvinen 13,3
9. 9 Workout Wonder / Tommi Kylliäinen 13,4
10. 7 T.Rex / Mika Forss 17,8x

Lisää teemasta: Seinäjoki Race 2018