Next Direction nappasi voiton Oulun Number Onessa. Nyt ykkössija on tähtäimessä Killerin Eliitissä.
Next Direction nappasi voiton Oulun Number Onessa. Nyt ykkössija on tähtäimessä Killerin Eliitissä.Kuva: Jari Piirala

Next Directionille suuret odotukset Killerin Eliitissä

Lauantaina Jyväskylän 76 –kierroksen päälähtönä juostaan Killerin Eliitti, jonka voittaja kuittaa ykköspalkintona 25 000 euroa. Tasaisessa koitoksessa lähtökiihdytys näyttelee suurta roolia.

Takarivistä lähtevä Next Direction on yksi hevonen, jota odotetaan kärkipäähän. Myös reilun viikon päästä ajettavaan Kymi Grand Prixiin matkaavan hevosen valmentaja Timo Hulkkonen uskoo menestykseen.

”Uskon lähdössä ajettavan ihan kunnolla kilpaa ja kyllä Next Direction on lähellä voittoa tässä porukassa”, Hulkkonen täräyttää.

”Pieni haaste lähtöpaikka on, mutta eiköhän kaikilla ole ainakin jonkin verran halua ajaa eteenpäin. Midnight Hour lähtee hyvin ja sen selästä varmaan ajetaan kiihdytys. Kengitystä en ole päättänyt vielä, se päätetään sitten paikan päällä.”

Next Directionin kovimmaksi haastajaksi valmentaja nimeää Jontte Boyn, joka on esittänyt vahvaa nousukuntoa.

Hulkkosella on samassa lähdössä mukana myös Big Headache, jolta hän ei kärkisijoja odota, vaikka hevonen kunnossa onkin.

Viime vuoden voittoaan puolustava Top Of The World oli onnekas rata-arvonnassa ja pääsee matkaan kakkosradalta. Hevosta valmentava Juuso Holttinen on varovaisen toiveikas menestysmahdollisuuksien suhteen.

”Lähtöpaikka on tosiaan loistava, mutta Midnight Hourille ja Attack Diablolle ei pysty vastaamaan kiihdytyksessä”, Holttinen ennakoi.

”Kovaa pyritään lähtemään, mutta saa nähdä päästäänkö edes ykkösradan Maffioso Facen ohi. Sisäradalle koitetaan ja johtavan selkä olisi toivepaikka, kun Jyväskylässä on open stretchkin. Optimibalanssilla mennään huomenna eli kaikki kengät riisutaan ja ajetaan kokolapuin sekä jenkkikärryistä. Juoksunkulku on isossa roolissa, mutta kolmen joukkoon on hyvät mahdollisuudet, ja kaiken mennessä nappiin se voi vaikka voittaa.”

Tapio Mäki-Tulokkaalla on päälähdössä mukana kaksi hevosta. Molempien kohdalla lähtöpaikka syö paljon menestysmahdollisuuksia. Hieman paremmalta paikalta pääsee kiihdyttämään viitosradalta starttaava Attack Diablo.

”Sisäradalle pyritään, mutta en tiedä päästäänkö sinne, sillä ainakin Top Of The World ja Midnight Hour lähtevät kovaa molemmat. Pakko tuosta on kuitenkin ajaa ainakin vähän matkaa eteenpäin”, Mäki-Tulokas pähkäilee.

Viimeisimmässä startissaan Kuopiossa laukannut T.Rex sai huonoimman mahdollisen lähtöpaikan.

”Olemme tottuneet, että meillä ei ole tuuria rata-arvonnassa ainakaan näissä isoimmissa lähdöissä”, valmentaja harmittelee. ”Kuopiossa tuli laukka, kun T.Rexiltä irtosi kenkä lähtökiihdytyksessä ja rata oli ihan ylikova. Missään nimessä rata ei ollut tuollaiselle päivälle sopiva.”

Yksi lähdön ehdottomasti mielenkiintoisimpia osallistujia on Workout Wonder, joka palaa pieneltä tauolta. Yleensä raketin lailla maalisuoran kirivältä ”Stevieltä” voi odottaa vahvaa panosta kaiken osuessa nappiin.

”Hevonen meni viime perjantaina hiitin sellaisella tyylillä, että kyllä se kunnossa on. Toki tällaisen loukkaantumistauon jälkeen pieniä epävarmuustekijöitä on”, valmentaja Jarno Kauhanen kertoo. ”Mikäli vire vain on hyvä, odotan sitä kolmen joukkoon. Se on niin hyvä hevonen, että ei sen kanssa leikkimään lähdetä. Kengät jalassa ja normaalikärryillä kuitenkin kilpaillaan huomenna”.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi