Niko Riekkinen ajaa kilpaa Lappeen kakkoslähdössä. Kuva: Jarno Unkuri.
Niko Riekkinen ajaa kilpaa Lappeen kakkoslähdössä. Kuva: Jarno Unkuri.

Niko Riekkiselle huipputallit ovat tulleet tutuiksi

Maanantaina Lappeen ravien toisena lähtönä ajetaan Tie Tähtiin -kilpailusarjan viides osalähtö. Yhtenä suosikeista starttaa Aatto Silventoisen valmentama Rebel Royal. 6-vuotiaan Revenuen pojan kärryille nousee Niko Riekkinen, joka työskentelee kokelaana Heikki Korhosen tallilla Kuopiossa.

28-vuotiaan Riekkisen ensiesiintyminen Tie Tähtiin -kilpailussa tapahtui Riihimäellä kesäkuussa, jolloin tuloksena oli neljäs sija Wargamella. Maanantain ajokki Rebel Royal on Niko Riekkiselle uusi tuttavuus, mutta hän lähtee positiivisin mielin matkaan:

"En ole vielä keskustellut valmentajan kanssa, mutta aikaisempien esitysten perusteella Rebel Royal näyttää oikein hyvältä hevoselta ja kärkipään sijoitus on ilman muuta tavoitteena", Riekkinen kertoo.

Kuopiosta kotoisin oleva Riekkinen on aikaisemmin hankkinut kannuksiaan ravialalla työskentelemällä Pekka Korven tallilla viiden ja puolen vuoden ajan. Vuonna 2018 hän muutti takaisin kotiseudulleen ja aloitti huippuhevosistaan tunnetuksi tulleen Heikki Korhosen apuvalmentajana. Pienen, mutta iskukykyisen tallin aktiivihevosten lippulaiva on urallaan jo yli 373 000 euroa ansainnut huipputamma Callela Ladyboss. Pääpaino valmennettavissa on kuitenkin nuorissa hevosissa ja tallissa on mielenkiintoisia aloittelijoita.

"Nuorten ja kehityskelpoisten hevosten kanssa on mukava tehdä hommia. Jos 3-vuotiaista haluaisi nostaa esille jonkun nimen, niin esimerkiksi Callela Lincolnin kohdalla on odotuksia tulevaisuudessa", Niko Riekkinen kertoo Korhosen tallin nuorista tähdistä.

Kuluva vuosi on lisännyt myös Niko Riekkisen ajotehtävien määrää. Startteja on kertynyt jo 74 kappaletta, kun aikaisemmin lähtöjä on ollut enimmillään 47 vuodessa. Myös ykkössijojen määrässä mitattuna Riekkinen on tehnyt oman voittoennätyksensä. Riekkinen on tänä vuonna ylittänyt maaliviivan voittajana kahdeksan kertaa. Niko Riekkinen on myös mukana tämän vuoden Salamakypärät-kilpailussa, jossa hän on kuuden ajetun osalähdön jälkeen seitsemäntenä.

"Uskon, että kokelaslisenssin saaminen viime vuonna on auttanut saamaan enemmän ajettavia. Lisäksi Salamakypärät-kilpailun myötä olen päässyt enemmän esille ja ajamaan muun muassa suurkilpailujen yhteydessä. Vaikka itselläni kokelaslähdöt eivät ole vielä menneet ihan täysin nappiin, niin lähtöjen kautta on saanut mukavasti huomiota", Niko Riekkinen kuvailee kokelaslisenssin ja kokelasohjastajille tarkoitettujen lähtöjen merkitystä.

Tie Tähtiin -kilpailusarjan pistetaulukossa kärkisijaa pitää hallussaan neljän ajetun osalähdön jälkeen Kimi Pesonen 39 pisteellä ja toisena seuraa Arna Ruohomäki 33 pisteellä. Sekä Pesonen että Ruohomäki ovat mukana myös Lappeen osalähdössä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi