Nuoret valloittamassa Pohjolaa

Nuoret valloittamassa Pohjolaa

Suomessa on tällä hetkellä Pohjoismaiden nuorimmat huippuohjastajat, ilmenee Hevosurheilun tekemästä tilastokatsauksesta.

Elokuun puoliväliin mennessä vuonna 1989 tai sen jälkeen syntyneet ovat ohjastaneet Suomen totolähdöissä yhteensä 693 voittoa, mikä on 20,3 prosenttia kokonaismäärästä. Valtakunnallisen ajajaliigan terävimpään kärkeen nuorista ovat liimautuneet Hannu Torvinen, Santtu Raitala ja Olli Koivunen. Kahdenkymmenen voitokkaimman joukkoon kuuluvat myös Iikka Nurmonen ja Jukka Torvinen. Tämä viisikko on ajanut kaksi kolmasosaa kaikista nuorten ohjastamista voitoista.

Ajajatilaston 20:n parhaan keski-ikä on Suomessa tällä hetkellä 43,2 vuotta. Nuorten esiinmarssista huolimatta se on lähestulkoon sama kuin kymmenen vuotta sitten, vaikka silloin kärkeen ei yltänyt esimerkiksi yhtään 80-luvulla syntynyttä ohjastajaa. Nyt sitä ikäryhmää edustavat kärkikahinoissa Henri Bollström, Ville Pohjola ja Tommi Kylliäinen.

Ruotsissa tämän hetken ohjastajatilaston 20:n kärjen keski-ikä on Suomea korkeampi, 46,9 vuotta, toki hieman osittain suomalaisista johtuen. Alle kolmekymppisiä porukassa on kaksi, Rikard N. Skoglund ja Oskar J. Andersson.

Kumpikaan ei tosin kamppaile aivan liigan kärkisijoista. Kärkikymmenikköön kuuluvat sen sijaan reilut kolmekymppiset Johan Untersteiner ja Kim Eriksson.

Entä millaiset voimasuhteet ovat nuorten ja ns. kokeneemman kaartin välillä Norjassa ja Tanskassa? Katso mielenkiintoiset tilastotiedot Hevosurheilun pääuutissivulta tänään keskiviikkona.

Samassa lehdessä kerrotaan Teivon raviradan siirtokeskusteluihin liittyvät uudet käänteet ja palataan hetkeksi voimatamma Ranch Kellyn huippuviikkoon, jonka kruunuksi hevonen hurmasi lukuisat faninsa Forssan Tammavaltikassa.

Hankosidevammasta kärsinyt Petersin on palannut tällä kaudella radoille vakuuttavaan tyyliin. Iloinen ja vilkas menijä hyötyi ruunauksesta. Sille aiemmin hyvin tunnusomaiset orimaiset jutut ovat sen jälkeen vähentyneet, mutta ilo ja pirteys eivät ole hevosesta kadonneet.

”Tänäänkin, kun hevosella oli jo hiitti ajettu ja siinä kävelytettiin, niin se laittoi tuolla Niemisen (Markku) tallin kohdalla hännän tötterölle ja rupesi hörnöttämään siihen malliin, että nyt vasta mennään. Se ei kyllä helposti väsy”, valmentaja Matti J Mäkinen sanoo.

Hän toteaa, että Petersiniä ei edelleenkään oikein voi jättää tallin niin sanottuun etutarhaan, jonka ohi hevosia ajetaan mäkeen.

”Kun joku menee siitä ohi kovaa, niin Petersin hyppii tasajalkaa”, Mäkinen sanoo.

Mitä muuta iloisen ruunan varalle on suunniteltu, selviää keskiviikon lähikuva-aukeamassa.

Entä mitä kirjailija-koomikko Paula Noronen touhusi keskiviikkona Vermossa kameraryhmän kera? Mm. Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmasta tunnettu panelisti paljastaa sen Äänessä-palstan haastattelussa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi