Oikaisu, vastine ja valtuuskunta-asiaa

Oikaisu, vastine ja valtuuskunta-asiaa

Suomen Hippoksen valtuuskunnan jäsen Juha Wikman haluaa oikaista häntä koskenutta osaa Hevosurheilu-lehden pääkirjoituksessa, joka on julkaistu 10.6. otsikolla Retkituolit esiin.

Oikaisu

Päätoimittaja Stiina Ikosen 10.6. pääkirjoituksen loppuosassa esitetään perätön väite, että vastustaisin median pääsyä Hippoksen valtuuskunnan kokouksiin, päin vastoin.

Kun sain tiedon esitetystä pyynnöstä avata sanotut kokoukset medialle, soitin hänelle ja sanoin kannattavani tällaista avoimuutta. Samassa yhteydessä kerroin mielipiteenäni, että asiasta päätettäessä tulisi myös keskustella median toimintasäännöistä kokouksissa.

Mielestäni median toiminta ei saisi häiritä kokoustyöskentelyä, toimittajien tulisi ennakkoilmoittautua ja määrää tarvittaessa rajoittaa, ettei kävisi kuin hieman myöhästyneelle valtuuskunnan jäsen Harri Koivuselle, jolle ei Hämeenkylän kartanon uudemmissa tiloissa järjestetyssä kokouksessa löytynyt aluksi säällistä paikkaa, kun ulkopuolisia henkilöitä oli sen verran paljon.

 Juha Wikman

 Vastine ja valtuuskunta-asiaa

 Olemme keskustelleet Juha Wikmanin kanssa puhelimitse monesta asiasta, muun muassa median osallistumisoikeudesta valtuuskunnan kokouksiin. Olen pahoillani, mikäli olen polveilleen keskustelun edetessä tulkinnut väärin Wikmanin kannan aiheesta. Sen sijaan olen ilahtunut siitä, että hänen mielipiteensä on se, mikä oikaisussa on esitetty.

 Olen ilahtunut myös siitä, että tämä aihe nousee esiin vajaa kaksi viikkoa ennen valtuuskunnan kahta erittäin tärkeää kokousta pitkine asialistoineen.

Jälkimmäisen (!) kokouksen esityslistalla viimeisenä (!) asiana käsitellään Hippoksen hallituksen päätösesitystä, jonka mukaan jatkossa mediat voisivat osallistua valtuuskunnan kokouksiin.

Osallistumisen tulisi tapahtua akkreditointikäytäntöä noudattaen ja akkreditoituminen tulisi toimittaa Hippoksen toimistoon viimeistään viikkoa ennen valtuuskunnan kokousta. Valtuuskunta joko nuijii esityksen tai sitten ei.

 Olisi kuitenkin ehdottoman tärkeää, että mediat pääsisivät seuraamaan jo 24. kesäkuuta järjestettävää kahta kokousta, joissa pohditaan alan kannalta niinkin oleellisia asioita kuin suomalaisen raviurheilun tulevaisuuden askelmerkkejä, tuotonjaon perusteita vuodelle 2021 sekä hevosten kasvatuksen ja omistamisen kehitykseen liittyviä toimenpiteitä. Samalla raviurheilusta kirjoittavat toimittajat saisivat kosolti taustatietoa, jota journalismissa jatkuvasti tarvitaan.

 Hevosurheilu-lehti, Maaseudun Tulevaisuus ja Ravitoimittajat ry vetosivat jo alkuvuodesta Suomen Hippoksen valtuuskuntaan, jotta sen kokoukset avattaisiin medialle seuraavasta kevätkokouksesta lähtien. Vetoomuksen ydinviesti oli se, että avoin tiedonvälitys on demokratian kulmakivi, ja media tukee demokratian toteutumista välittämällä lukijoille ja kuulijoille tietoa päätöksenteosta.

Vetoomuksessa viitataan lisäksi julkisuuslain mukaisiin tiedonsaantioikeuksiin, ja Maa- ja metsätalousministeriön kautta Veikkauksen voittovaroja kierrättävän Hippoksen voidaan katsoa kuuluvan vahvasti julkisuuslain piiriin.

Tämä vastine olkoon osoitettu myös Hippoksen hallituksen varapuheenjohtaja Juha Lyyskille, joka on lähestynyt valtuuskunnan jäseniä tässä käsiteltyä pääkirjoitusta koskeneella viestillä. Hän kokee, että Hevosurheilu-lehti on ottanut kirjoituksessa kantaa epäreilulla tavalla valtuuskunnan jäsenen toimintaa kohtaan.

Mainittakoon tähän väliin, että yhtenä median perustehtävistä on valtarakenteiden valvonta – eikä se voi aina tapahtua kritiikittä. 

”Toivon valtuuskunnan jäsenille kansalaisrohkeutta ja omalle Hevosurheilu-lehdelle uskallusta puuttua ravitalouden todellisiin ongelmiin”, Lyyski kirjoittaa.

Molemmat toiveet toteutuvat mitä mainioimmin, kun valtuuskunnan kokouksissa jäsenet tekevät rohkeita avauksia ja päätöksiä, mediat paikan päällä niistä kirjoittavat ja he, joita asiat koskevat, saavat tiedonvälityksen kautta kipeästi kaipaamansa alan tiedon.

Raviurheilun kehittämiseksi on peräänkuulutettu konkreettisia esityksiä.

Tässä konkreettinen esitys notkeaan loikkaan avoimuuden aikaan: Kansalaisrohkeat valtuuskunnan jäsenet päättävät 24.6. järjestettävän ylimääräisen kokouksen alussa, että toimittajat pääsevät raportoimaan koko päivän annista. Ja niille toimittajille, jotka ovat saapuneet paikan päälle, avataan ovi.

Stiina Ikonen

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi