Suomenhevosten PM-voittajat

1978 Hurja, 1979-80 Pelurkki, 1981 Vekseli, 1983 Vireeni, 1984 Hipo, 1991 Teme, 1993-94 Pette, 1995-99 Viesker, 2016 Suivikas, 2017 Välähdys, 2018 Costello.

Kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruusravit tuovat sähköä Turun viikonloppuun. Kesäkuisen Nordic King -kisan sankari Odd Herakles Oslon eteläpuolelta Norjasta matkustaa lauantaiksi jälleen Suomeen.
Juhannuksena Power Parkin raveissa huikealla voitollaan häikäissyt Odd Herakles on voittanut  sen jälkeen Tom Erik Solbergin ajamana kaikki kolme juoksemaansa kilpailua.
”Kesä on sujunut kaikin puolin hyvin. Astutuskausi oli kiireinen, tänä vuonna oriilla oli noin 70 tammaa eli lähes viime vuoden määrä 80”, valmentaja Lars O. Romtveit, 69, kertoi.
Kilpailu- ja astutuskaudella hevosella treenataan kärryillä intervalleja suoralla. Kilpailukauden ulkopuolella Josefine Eilertsen päästelee sillä ravia myös satulasta. ”Vaihteluna monté-harjoitukset piristävät oritta selvästi.”

Romtveitilla on valmennuksessa 20 hevosta, 16 kylmä- ja 4 lämminverisiä.
Norjan mestariksi Odd Herakles juoksi toistamiseen Sörlandetin 2609 metrillä heinäkuussa. Sen jälkeen se kävi voittamassa Ruotsin puolella Bollnäsissa. Ori raapaisi Elitsprintissä avojaloin tulokseen 19,0a/1640m.
”Se oli kova juoksu. Hevonen lähti 12. radalta ja kiersi ensimmäisen kaarteen neljättä rataa. Lopussa maitohapot jo näkyivät, mutta saman tuloksen juossut Roli Eld pysyi kakkosena.”
Odd Heraklesin ennätys 18,8a on kahden vuoden takaa eli kuinka nopea hevonen se tänään jo onkaan!
”Hyvältä lähtöpaikalta Bollnäsissa 18-tulos olisi ollut mahdollinen. Jarlsbergissa se juoksi 22,1a/1609m. Silloin tuli ennen lähtöä aivan tavaton kaatosade. Uskon, että huippuolosuhteissa se olisi pystynyt tasan 18,0-tulokseen.”
ME:n 17,9a Järvsöfaks juoksi 14 vuotta sitten. KATSO VIDEO Youtubesta täältä.

”Järvsöfaks juoksi ilman kirittäjiä. En ole varma, pystyisikö Odd Herakles vastaavaan juoksuun.”

Romtveitin puheesta kuultaa kunnioitus myös suomenhevosiin.
”Odd Herakles voitti Härmässä mailin, mutta Turussa kilpaillaan 500 metriä pidempi matka. Se lienee eduksi juuri suomenhevosille. Olisin tyytyväinen, jos Odd Herakles selviäisi PM:ssä isäntien hevosia vastaan nyt kolmen parhaan joukkoon.”
Odd Paulsenin ja Linda C. Kvernenesin omistama 9-vuotias ori Odd Herakles aloittaa matkansa Norjan Skoppumissa sijaitsevalta talliltaan varhain perjantaiaamuna. ”Yön hevonen matkustaa lautalla niin, että kilpailupaikalla Metsämäessä olemme hyvissä ajoin lauantaiaamuna.”

PM-kilpailun henkeä nostattaa, että tänä vuonna Turussa kuusi suomenhevosta kohtaa yhteensä kuusi norjalaista ja ruotsalaista kylmäveriravuria.
”Kisa sai ansaittua kritiikkiä viime vuosina vähäisestä PM-leimastaan. Nyt on ollut ilo nähdä uutta osallistumisintoa”, Turun ravien toimitusjohtaja Roger Johansson totesi.
PM:n suurimpana haastajana Johansson mainitsee norjalaisessa ja ruotsalaisessa kilpailukulttuurissa arvostetun aseman saaneet Unionskampen-ravit. Se esti tänä vuonna mm. Jorma Kontion Ruotsin mestariksi ajaman Björs Frejn saapumisen Turkuun. Ori kun jäi odottamaan Odd Heraklesin kohtaamista viikon kuluttua Färjestadissa.
”Toinen matkustushaluja karsiva syy näkyy vuosina, jolloin suomenhevoset ovat menestyneet kansainvälisissä kilpailuissa ’liian’ hyvin”, pitkän linjan PM-guru Johansson lisää.

Vieraslista on toki tasokas Odd Heraklesin ympärilläkin. Härmässä toiseksi ravannut Smedheim Solan starttaa jälleen Tapio Perttusen ajamana ja neljänneksi juossut Tand Kraft sitä juhannuksena vuolaasti kehuneen Mika Forssin ajamana.
Suomalaiskuljettajat ovat hyvässä huudossa. Norjalaisen 2008 PM-voittaja Mörtvedt Jerkeldin poikaa Art Kjarvaldia ajaa Hannu Torvinen ja norjalaisen 2009 PM-voittaja Åsajervenin poikaa Myr Faksenia Turun ja valtakunnan valmentajavelho Harri Koivunen.
PM:n vuosina 2006 ja 2007 Metsämäen yleisön huumaan kohottaen voittaneen Järvsöfaksin pojat Tand Kraft, 6, ja Galileo, 7, edustavat nyt kilvassa nuorinta voimaa. Ensimmäinen on Norjan ja toinen Ruotsin 3-vuotiskriteriumin voittaja.
Järvsöfaksia 5 vuotta vanhempi, aikansa viisinkertainen(!) PM-voittaja Viesker edustaa isäntien isävoimaa. Sen kaksi kokenutta poikaa, Solvallan ja Bjerken viime vuosien kylmäverisankari Polara 19,0a ja kahden vuoden takainen PM-voittaja sekä Nordic King -ykkönen Välähdys 19,4a, saavat tupsujalat toivottavasti taas tutisemaan.

Turun lauantairavit päättyvät kello 21 jälkeen, eli niin myöhään, että julkisella liikenteellä kulkevat eivät pääse juuri Turkua pidemmälle. Keskustan majoitusliikkeissä oli keskiviikkoaamuna tarjolla enää hajapaikkoja. Huoneiden vähyyteen syynä tuskin ovat yksin PM-ravit tai samana päivänä vietettävä kaupunkilaisjuhla Turun päivä.
”Samana viikonloppuna pelataan koripallon aikuisten Turku Riverbasket, nuorten salibandyturnauksia ja Roller-turnaus, siinä ainakin osa syistä huonepulaan”, Scandic Atrium hotellin vastaanotosta kerrottiin.

Kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruusraveja esitellään Turun keskustassa lauantaina ja sunnuntaina Aurajoen rannassa klo 11-15. Siellä on katsottavissa ravien historiasta kertova video ja lapsille on keppariesterata. Metsämäen oma Heppe -maskotti vierailee paikalla.

Sunnuntaina Turun raveissa kilpailevat 2-vuotiaat lämminveriset Kasvattajakruunun finaaleissa.

Juttu on julkaistu myös perjantaina 13.9.2019 ilmestyneessä Hevosurheilussa.

Tilaa Hevosurheilu omaan osoitteeseen täältä.

PM tulokset vuosilta 2018 - 2006

2018

1. 8 Costello / Risto Tupamäki 23,2x 17 30 000 €
2. 3 Välähdys / Ville Korjus 23,3 43 20 000 €
3. 4 A.T. Visku / Juha Länsimäki 23,4 1352 10 000 €
4. 11 Rapin Aatos / Harri Koivunen 23,4 676 8 000 €
5. 6 Metkutus / Juha-Matti Paavola 23,5 1425 4 000 €
6. 7 Polara / Antti Tupamäki 23,5x 129 4 000 €
7. 5 Hullumies / Seppo Sarkola 23,6 105
8. 1 Tekno Jerken* / Hannu Torvinen 23,7 210
9. 10 Keisar / Timo Tuominen 27,4 1995
10. 9 Köppinen / Ari Moilanen 27,5 175
2 Tulinko / Jussi Miettinen hpl 426

2017

1. 6 Välähdys / Harri Kotilainen 22,1 22 30 000 €
2. 7 Tekno Jerken* / Hannu Torvinen 22,2x 67 13 500 €
3. 4 Costello / Risto Tupamäki 22,2 49 7 500 €
4. 1 Pyörylän Paroni / Ant Teivainen 22,3 227 3 750 €
5. 5 Metkutus / Juha-Matti Paavola 22,3 1158 2 000 €
6. 12 Norheim Faksen* / Jan Ove Olsen 22,3 336 2 000 €
7. 8 Rapin Aatos / Harri Koivunen 22,6 2175
8. 2 Vieskerin Valo / Pertti Niveri 22,6 1543
9. 3 Saaga S / Matti Nisonen 22,7 235
10. 10 A.T. Visku / Juha Länsimäki 22,8 769
11. 11 Köppinen / Ari Moilanen 22,8 126
12. 9 Veeran Turo / Tuomo Ojanperä 23,0 1809

2016 Maarianhamina

1. 11 Suivikas / Terho Rautiainen 23,6 800 16 150 €
2. 4 Tekno Jerken* / Hannu Torvinen 23,6 75 8 075 €
3. 2 Vitter / Mika Forss 23,8 42 4 845 €
4. 5 Solör Stegg* / Torbjörn Jansson 23,9 100 3 230 €
5. 3 Virijori / Jorma Naumanen 24,0 703 1 615 €
6. 9 Månprinsen A.M.* / GunnMelander 24,0 13
7. 7 A.T. Visku / Juha Länsimäki 24,2x 999
8. 10 Moe Svarten* /JanMartinBjerring 24,9 999
9. 6 Krusen* MichaelvonKrusenstierna 26,7 700
1 Vihte / Olli Koivunen hll 999
8 Nopsan Vauhti / Harri Koivunen Poissa

2015

1. 8 Tekno Odin* / Öystein Tjomsland 20,9 16 30 000 €
2. 3 Suivikas / Terho Rautiainen 21,0 122 13 500 €
3. 2 Köppinen / Ari Moilanen 21,0 341 7 500 €
4. 9 Jokivarren Kunkku /Jorma Kontio 21,3 35 3 750 €
5. 1 Tekno Jerken* / Hannu Torvinen 21,3 517 2 000 €
6. 12 Vieskerin Valo / Pertti Niveri 21,4x 1674
7. 5 Tuikun Poju / Jukka-Pe Kauhanen 22,6x 1408
8. 4 Marat / Pekka Korpi 22,7 1399
9. 6 Tapsan Tahti / Tapio Perttunen 22,7 730
10. 10 A.T. Visku / Harri Koivunen 22,9x 3043
7 Föynland Kongen* / Mika Forss Poissa
11 Camri / Tuomas Pakkanen Poissa

2014

1. 3 Hallsta Lotus* / Ulf Ohlsson 22,1 71 30 000 €
2. 6 Köppinen / Ari Moilanen 22,5 80 13 500 €
3. 2 Boker / Esa Holopainen 22,5 212 7 500 €
4. 1 Särpefanten*Jan Roar Mjölneröd 22,8 34 3 750 €
5. 5 Virijori / Jani Ruotsalainen 23,0 200 2 000 €
6. 4 Keisar / Hannu Torvinen 23,0 455 2 000 €
7. 9 Guli Järven* / Jan-Olov Persson 23,0 417
8. 8 Vieskerin Valo / Pertti Niveri 23,1x 215
9. 12 Ulsrud Tea* /Svein Ove Wassberg 23,3 99
10. 11 Hullumies / Seppo Sarkola 24,6 180
11. 7 Jokivarren Kunkku/AnttiOjanperä 24,7 140
10 Rapin Aatos / Mika Forss hll 598

2013

1. 11 Särpefanten* Jan Roar Mjölneröd 22,3 121 40 000 €
2. 4 Rokne Eld* / Svein Ove Wassberg 22,6 191 18 000 €
3. 6 Pulun Pilke / Mika Forss 22,7 52 10 000 €
4. 3 Hullumies / Seppo Sarkola 23,7 151 5 000 €
5. 12 Köppinen / Kari Rosimo 23,9 242 3 000 €
6. 10 Boker / Esa Holopainen 23,9 109 3 000 €
7. 5 Virijori / Tero E Mäenpää 24,0 172
8. 7 Marimin / Arto Hammar 24,9 348
9. 8 Wik Stjernen*Gunnar Austevoll 25,8 214
10. 2 Pihlajan Aaroni Akseli Lahtinen 28,9 131
1 Franko / Antti Teivainen hpl 156
9 Erikasson / Harri Koivunen hll 77

2012

1. 1 Hallsta Lotus* / Ulf Ohlsson 24,3 17 40 000 €
2. 5 Erikasson / Harri Koivunen 24,4 92 18 000 €
3. 11 Särpefanten* Jan Roar Mjölneröd 24,4 1556 10 000 €
4. 4 Feseth Lynet* / Jan Ove Olsen 24,5 993 5 000 €
5. 12 Pihlajan Aaroni Akseli Lahtinen 24,6 382 3 000 €
6. 6 Köppinen / Antti Teivainen 24,8 307 3 000 €
7. 10 Frans / Juha Utala 24,9 727
8. 9 Faksen J:r* / Jan-Olov Persson 25,0 93
9. 8 Virijori / Tero E Mäenpää 25,3 1125
10. 3 Oktaavia / Kari Venäläinen 25,9 456
2 Norheim Faksen* / Tor Wollebaek hpl 793
7 Amor Even* / Stian Eilefsen hpl 1865

2011

1. 5 Hallsta Lotus* / Ulf Ohlsson 23,8 33 30 000 €
2. 9 Köppinen / Antti Teivainen 24,0 702 15 000 €
3. 11 Åsajerven* / Tor Wollebaek 24,1 325 8 000 €
4. 8 Pihlajan Aaroni Akseli Lahtinen 24,2x 146 5 000 €
5. 6 Marimin / Arto Hammar 24,2 973 3 000 €
6. 3 I.P. Vipotiina Pertti Puikkonen 24,2 118
7. 7 Tähti-Optio / Teemu Okkolin 26,5 1814
8. 10 Villihotti / Ari Moilanen 28,5x 272
2 Kilun Peedro / Markku Hietanen hpl 187
4 Moe Brage* / Harri Koivunen hpl 59
1 Myllarfaks* / Gunnar Melander Poissa
12 Lomar* / Ida Eriksson Poissa

2010

1. 2 Mörtvedt Jerkeld*GunnaAustevoll 23,0x 39 30 000 €
2. 5 Frans / Juha Utala 23,5 188 15 000 €
3. 1 I.P. Vipotiina Pertti Puikkonen 23,8 321 6 500 €
3. 9 Moe Brage* / Dagfinn Aarum 23,8 49 6 500 €
5. 7 Huiman Pyste / Esa Holopainen 24,0 666 3 000 €
6. 3 Patrikin Muisto Jouko Tarvainen 24,0 321 1 500 €
6. 6 Tuokkolan Touho / Kari Rosimo 24,0 35 1 500 €
8. 10 Hissun Viku / Jari Kinnunen 24,5 1724
9. 11 A.L. Viku / Esa Korhonen 24,8 1582
10. 12 Hullumies / Seppo Sarkola 25,0 746
11. 4 I.P. Lento / Pekka Korpi 25,0 289
12. 8 Köppinen / Ivar Holmlund 25,2 1302

2009

1. 4 Åsajerven* / Tor Wollebaek 23,0x 41 70 000 €
2. 9 Mörtvedt Jerkeld* / Jim Frick 23,0 105 25 000 €
3. 5 Moe Brage* / Dagfinn Aarum 23,3 161 20 000 €
4. 6 Velin Vinke / Antti Teivainen 23,4 372 6 000 €
5. 10 Järvsöfaks* / Jan-Olov Persson 23,5 24 3 000 €
6. 1 Frans / Juha Utala 23,8 1467 3 000 €
7. 3 Fakse* / Håkan Skoglund 23,8 259
8. 2 I.P. Vipotiina Pertti Puikkonen 23,8 893
9. 11 Saran Salama / Tapio Perttunen 24,1 584
10. 8 Feseth Lynet* / Jan Ove Olsen 24,8x 1428
11. 7 Patrikin Muisto Jouko Tarvainen 24,9 287
12 Huiman Pyste / Harri Konttinen hll 2268

2008

1. 12 Mörtvedt Jerkeld* / Jim Frick 23,5 32 70 000 €
2. 7 Saran Salama / Tapio Perttunen 23,7 101 20 000 €
3. 5 Moe Brage* / Asbjörn Mehla 23,8 256 20 000 €
4. 10 Bokli Eld* / Lars Anvar Kolle 23,8 86 11 000 €
5. 6 A.T. Eko / Antti Teivainen 23,9 30 3 000 €
6. 2 Huiman Pyste / Harri Konttinen 23,9 375 3 000 €
7. 8 Erikasson / Harri Koivunen 23,9 89
8. 3 Åsajerven* / Pekka Korpi 24,0 346
9. 11 Plantom / Ari Moilanen 24,2 522
10. 1 Frisli To Jo* / Jorma Kontio 24,4x 650
11. 9 Vinning Kos* / Thor Borg 27,9 111
4 Auraus / Mikko Särkelä Poissa

2007

1. 2 Järvsöfaks* / Jan-Olov Persson 21,0 16 70 000 €
2. 5 Vinning Kos* / Harri Koivunen 21,2 999 20 000 €
3. 1 Bokli Eld* / Tor Wollebaek 21,6 166 10 000 €
4. 12 Auraus / Mikko Särkelä 21,9 547 6 000 €
5. 9 Plantom / Ari Moilanen 21,9 643 3 000 €
6. 8 Moe Odin* / Asbjörn Mehla 22,2 41 13 000 €
7. 6 B. Helmiina / Reijo Borgström 22,9x 999
8. 7 A.T. Eko / Antti Teivainen 23,5x 41
9. 11 Saran Salama / Tapio Perttunen 23,5 183 5 000 €
10. 4 Joihuri / Kari Rosimo 24,7x 999
3 Murron Titaani / Hannu Hietanen hpl 999
10 Huiman Pyste / Poissa

2006

1. 4 Järvsöfaks* / Jan-Olov Persson 20,7 10 40 000 €
2. 8 Moe Odin* / Asbjörn Mehla 21,6 156 20 000 €
3. 3 Tutuari / Esa Holopainen 22,6 122 10 000 €
4. 5 Villiari / Antti Teivainen 22,7 288 6 000 €
5. 2 Bokli Eld* / Lars Anvar Kolle 23,2x 185 3 000 €
6. 1 B. Helmiina / Reijo Borgström 23,2x 343
7. 9 Vinning Kos* / Harri Koivunen 24,0 391
8. 10 Åkre Lurifax* / Roger N Olsson 24,4 583
9. 11 Totemi Rok / Ari Kela 26,4 x 611
6 Turkka K / Poissa
7 Huiman Pyste / Poissa

 

Vuosien 2007-2009 epäsymmetrisiltä näyttävät voittosummat tuloksissa kertovat, että silloin kilpailtiin Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa kaikissa kaksi kylmäverikilpailua vuodessa, joiden kolmen parhaan palkitun rahasummat lisättiin PM-ravien palkintoihin. Esimerkiksi niin, että PM-lähdön ykköspalkinto oli 40 000 euroa, mutta tuloksissa voittosumma on 70 000 euroa hevoselle, joka voitti koko kuuden osakilpailun Elitkampen -kauden.