Olli Koivusella on ohjastettavia viikonlopun jokaisena päivänä. Turkulaiskuski pääsee tositoimiin heti perjantain toisessa lähdössä, jossa miehellä on mahdollisuus jopa voittoon Boadicealla.

”Se on tehnyt tosi hyvää jälkeä ja tuntuu, että parantaa vain startti startilta. Tietysti 4-vuotias tamma ensikertaa ulkomailla on pieni kysymysmerkki, mutta ehdottomasti silläkin on mahdollisuus menestykseen”, ohjastaja vakuuttaa.

Seuraavaksi mies hyppää Meritin rattaille. Hevonen on hyvin tuttu Koivuselle, sillä se siirtyi hiljattain hänen isänsä Harri Koivusen valmennuksesta Ruotsiin Johan Untersteinerin treenattavaksi.

”Edellisstartissa se jäi aivan pussiin ja toissa kerralla tamma oli todella hyvä. Meritin päivän kunnosta en osaa sanoa ja paikka on sellainen, että sieltä tarvitsee muiden apua sekä suurimpien suosikkien epäonnistumista pärjätäkseen.”

Perjantain kuudennessa lähdössä Koivusella on jälleen mahdollisuus kaartaa voittajaesittelyyn, kun Ypäjä Louvre pääsee kiihdyttämään voltin ykkösradalta.

”Se on tehnyt vakuuttavaa jälkeä ja on mahtava hevonen muutenkin. Lähtörata on paras mahdollinen, jota juuri toivottiinkin, joten sen kanssa lähdetään myös menestymään.”

Lauantaina Koivusen ajokeista on starttivuorossa Shadow Of Brisbane sekä Master Crowe, jotka kärsivät huonoista lähtöradoista.

Etenkin Shadow Of Brisbane on huimassa vireessä, mutta silti jättimäisen haasteen edessä.

”Lähtöhän on leikkisästi sanottuna kovempi, kuin Elitloppet. Vastus on todella kivenkova. Lähtöpaikkakin on takarivissä, joten vaikeata tulee olemaan. Täytyy toivoa kärjen ylivauhtia, mutta sekään ei tänä viikonloppuna välttämättä riitä, kun ne saattavat pitää ylivauhtia maaliin asti. Kärjen juostessa koko ensimmäisen kierroksen, mielellään vähän reilunkin, ylivauhtia niin silloin Shadow Of Brisbane voi olla yllättävänkin korkealla”, Koivunen pohdiskelee.

Viikonlopun urakka päättyy sunnuntain ensimmäiseen lähtöön, jossa Bombardilta ei urotekoja odoteta.

”Kiva olla mukana ja hevonen on hyvässä kunnossa, mutta rata 12 on melko mahdoton paikka. Valmentaja kyllä totesi, että on Bombard ennenkin voittanut samalta lähtöpaikalta eikä ollut yhtään niin huolissaan, kuin minä.”