Pascha Tilly on Kuukauden hevonen. Kannen kuva: Anu Leppänen.
Pascha Tilly on Kuukauden hevonen. Kannen kuva: Anu Leppänen.

Omapäinen Pastilli

Ruotsin pronssidivisioonafinaalin voittanut Pascha Tilly eli Pastilli on Hevosurheilun marraskuun Kuukauden hevonen. Perjantain lehdessä selvitämme myös, mitä eroa on lääkeainerikkomuksella ja dopingrikkomuksella.

Huippusukuinen Pascha Tilly päätyi syntymämaastaan Ruotsista Suomeen hieman sattumankin avittamana vuonna 2015. Matti Tomperi oli kilpahevosta vaille. Hän tiesi veljensä Samin lähtevän sellaiseen kimppaan ja ehkä joku kolmas vielä löytyisi jostain tutuista Jari Kinnusen hevosenomistajista. Hän lähetti sähköpostitiedusteluja monille ruotsalaisille talleille. Myös perinteiselle Stall Tillylle, vaikka arvelikin siellä hevosten olevan hänen budjettinsa saavuttamattomissa. Sieltä tuli vastaus, jossa pyydettiin soittamaan. Tomperi laittoi Kinnusen asialle.

Hans-Gunnar Tillander on periaatteen mies, hän ei anna mihinkään sähköposteihin hintoja, vaan hänelle pitää soittaa ja kertoa itsestäsi”, Kinnunen kertoo. ”Hän ei kaikille hevostaan myy, edes ruotsalaisille.”

Kokkolasta kotoisin olevan Jari Kinnusen äidinkieli on ruotsi ja jutut Tillanderin kanssa luistivat hyvin, vaikka alku ei sitä suoraan luvannutkaan.

”Hän sanoi heti, että ´jag har inga billiga hästar’, ei teillä suomalaislla ole tarpeeksi rahaa ostaa häneltä.”

Kuinka Pascha Tilly sitten kuitenkin päätyi Suomeen? Mikä lupaavan ruunan kanssa on ollut hankalinta? Perjantain Hevosurheilu kertoo.

Tänä vuonna suomalaisessa raviurheilussa on ollut poikkeuksellisen paljon lääkeainerikkomuksia. Mutta mitä eroa on nollatoleranssirikkomuksella, lääkeainerikkomuksella ja dopingrikkomuksella? Kysyimme Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkäri Martti Talalta. Tala ei raviurheilussa halua puhua dopingrikkomuksista, vaan lääkeainerikkomuksista. Eikä dopingtesteistä, vaan lääkeainetesteistä.

”Doping on laitonta, kiellettyä ja suorituskykyyn vaikuttavaa. Valtaosa meidän tapauksista on ollut laillisia lääkkeitä. Ei mitenkään kiellettyjä, vaan lääkeaineita, ja syystä tai toisesta niitä on joko käytetty varoaikojen vastaisesti tai muusta syystä löytyy pitoisuuksia. Eli ehdoton valtaosa on lääkeainerikkomuksia”, Tala paaluttaa.

”Suuri yleisö ei myöskään ymmärrä, että säännöt hevosurheilussa ovat toisenlaiset kuin ihmisurheilussa. Ihmisurheilijalta on SM-kisoissa saatettu puuduttaa jalka, hänelle on saatettu antaa kipulääkettä puoli kourallista, mutta hevoselle näin ei saa tehdä. Hevosesta ei saa löytyä yhtään mitään.”

Lauantaina kilpaillaan Arctic Horse Race, jonka ajajaotteluun Rovaniemi on saanut mukaan yli 11 000 voittoa ajaneen yhdysvaltalaisen Tim Tetrickin, 38. Hevosurheilu tapasi hänet ennen kilpailua.

Ratsastuksessa tutustumme pieksämäkeläiseen Veera Manniseen, 19, joka on kenttäratsastuksen maailmanlistalla paras suomalainen, sijalla 252. Nuoren ratsastajan kausi oli niin hyvä, että sitä ei voi kuin ihmetellä. Hänen ykkösratsunsa Sir Gregin saldo ensimmäisellä yhteisellä kaudella oli kahdeksan kansainvälistä starttia, joista kaikista tuli sijoitus, kahdesta voitto ja neljästä kakkosija. Ainoa kansallinen startti oli suomenmestaruus, jonka ratsukko voitti.

Perjantain Hevosurheilu tutustuu määrätietoiseen Manniseen, joka tekee itse omat unelmansa.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digituotteena.

Hevosurheilun 95-vuotisjuhlavuoden ja 7 oikein -lehden 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi digilehti sisältyy tilauksiin. Kaikki tilaajat saavat sen kaupan päälle. Digilehden voi lukea missä päin maailmaa tahansa lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta.

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi