Varsahuutokauppa on yleisöönmenevä ohjelmannumero. Kuvassa esitellään Lumi-Onnia Vermossa 2017.
Varsahuutokauppa on yleisöönmenevä ohjelmannumero. Kuvassa esitellään Lumi-Onnia Vermossa 2017.

Ostohousut jalkaan kuninkuusraveihin – suomenhevoshuutokauppa palaa ohjelmaan

Kuninkuusravien yhteydessä on jo useana vuonna järjestetty suomenhevosten varsahuutokauppa. Huutokauppa järjestetään Jokimaalla osana viikonlopun ohjelmaa perjantaina 2. elokuuta heti iltapäiväravien jälkeen. Ostohousut on siis syytä varata ravireissun kapsäkkiin.

Varsahuutokaupalle on ollut kysyntää, Jokimaan toimitusjohtaja Tomi Himanka myöntää.

"Tavoitteena on saada myyntiin yhteensä noin viisitoista 2- ja 3-vuotiasta varsaa."

Edellisessä, Vermon kuninkuusravien yhteydessä järjestetyssä huutokaupassa kalleimmat varsat olivat Jennitär, 20 000 euroa, ja Porin Vaellus, 16 000 euroa. Turun kuninkuusraveissa puolestaan eniten maksettiin Kripsistä (8500) ja Perusliksasta (6000).

Himanka uskoo huutokaupan käyvän Lahdessa vireästi jo hyvän logistisen sijainnin ja tallipaikkojen runsauden vuoksi.

Meklaroinnin hoitaa siinäkin tehtävässä rutinoitunut Lauri Hyvönen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi