Suomessa ravataan tällä viikolla jäisissä olosuhteissa.
Suomessa ravataan tällä viikolla jäisissä olosuhteissa.Kuva: Jarno Unkuri

Pakkanen paukkuu ympäri maata – Vermossa seurataan sääolosuhteita tarkasti

Maanantaina iltapäivällä näyttää siltä, että Vermossa päästään loppiaisena kilpailemaan kirpeistä olosuhteista huolimatta.

Suomen Hippoksen ravikilpailusääntöjen mukaan suositeltava pakkasraja kilpailujen peruuttamiseksi rannikolla on 15–20 astetta ja sisämaassa 20–25 astetta, minkä lisäksi huomioidaan tuuliolosuhteiden kylmentävä vaikutus.

Vermon kilpailupäällikkö Timo Mahlamäki kertoo, että maan pääradalla seurataan tällä hetkellä sääennusteita jatkuvasti.

"Tällä hetkellä ennusteet näyttävät, että ravit pystytään ajamaan. Ennusteita seurataan tarkkaan. Tiistai-ilta on oleellinen hetki, kun niitä katsotaan, mutta hätiköityjä päätöksiä ei tehdä. Keskiviikkoaamuun asti seurataan", Mahlamäki sanoo.

Kilpailupäällikön mukaan asioista päätettäessa pitää aina katsoa säätilan kokonaisuutta.

"Yhtä tiettyä rajaa ei ole, mutta sanotaanko, että tuollainen -18 astetta ja tuuli, niin se on kyllä jo täällä rannikolla aika huima yhdistelmä."

Mahlamäki sanoo, että Helsingissä ei onneksi välttämättä edes joka vuosi jouduta harkitsemaan ravien peruuttamista kylmien olosuhteiden vuoksi.

"Mutta on tietysti ollut myös vuosia, kun on ollut pitkiä pakkasjaksoja, ja on peruttu paljonkin raveja."

Ilmatieteen laitoksen ennuste (ennuste maanantaina 4. tammikuuta kello 13) lupaa Helsinkiin keskiviikkoillaksi pakkasta -16 astetta ja tuulta viisi metriä sekunnissa. Ravikilpailusääntöjen mukaan kilpailujen peruuttaminen poikkeuksellisten sääolosuhteiden vuoksi tulee tehdä mahdollisimman pian, mutta viimeistään kilpailupäivänä kello 8.30.

Suomen Hippoksen eläinlääkäri Katja Hautala muistuttaa, että hevosen hyvinvoinnin näkökulmasta kovilla pakkasilla itse kilpailutilanteen lisäksi pitää ottaa huomioon myös se, miten pitää hevonen lämpimänä kovan rasituksen jälkeen.

Erityisen ongelmalliseksi kylmässä voi koitua hikisen hevosen kuljettaminen.

”Äärimmäisissä olosuhteissa lämmönsäätely voi olla hankalaa. Valjastuskatokset ovat ulkona, eikä trailereissa ole lämmityksiä”, Hautala sanoo.

Itse kilpailutilanne voi aiheuttaa tarpeetonta rasitusta hevosen hengitysteille.

”Joskaan hevoset eivät ole kylmälle ilmalle yhtä herkkiä kuin ihmiset, sillä niiden hengitystiet ovat pitkät, ja ilma ehtii lämmetä ennen kuin se saavuttaa keuhkot”, Hautala sanoo.

Tänään ravataan Jyväskylässä, minne Ilmatieteenlaitos ennustaa illaksi -16 astetta ja tuulta neljä metriä sekunnissa. Huomenna raviviikko jatkuu loppiaisaaton Toto5-raveilla Seinäjoella, missä sääennuste ei tällä hetkellä myöskään uhkaa kilpailemista. Vielä kovempia pakkasia on sen sijaan luvattu loppuviikoksi viikon kilpailukalenterin kannalta olennaisille paikkakunnille LahteenKaustiselle, Kuopioon, Turkuun ja Poriin.

Artikkelia varten on tarkasteltu Ilmatieteen laitoksen sääennusteita maanantaina 4. tammikuuta kello 13. Ajantasaiset ja paikkakuntakohtaiset sääennusteet löytyvät artikkelissa sijaitsevista linkeistä.

Lisäys 6.1. kello 8.40

Vermo teki tänään aamulla kello 8.10 päätöksen loppiaisiravien peruuttamisesta liian kovan pakkasen takia.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi