Turun Metsämäestä näköyhteyden päässä varttunut Seppo Mäntyniemi marssittaa lauantain Toto76:een menestyksekkään Amazing Warriorin.

”Tavarat pitää olla järjestyksessä ja jo lapsena esimerkiksi viikkasin vaatteeni illalla”, sanoo Seppo Mäntyniemi luonteenpiirteistään.

Huolellinen Mäntyniemi on myös valmennuksessaan, jossa vaikuttaa tällä hetkellä kolme hevosta. Kun asiat tekee Mäntyniemen kaiken huomioon ottavalla tyylillä, saa kolmen treenattavan kanssa tehdä täyden päivän.

”Amatööri ammattilaisen asenteella”, Mäntyniemi luonnehtii itseään ja sanoo lauantaina starttaavasta Amazing Warriorista, että onnistumiset ovat nostaneet sen itseluottamusta.

”Se on ollut palapeli, jonka osat on saatu kohdalleen, että se on mennyt noinkin, mitä on mennyt.”

Lue koko juttu perjantailehdestä, jossa puramme piiskankäyttöä koskeneen verkkokyselymme annin.

”Voi tulla tilanteita, joissa on parempi toimia kuskin eikä hevosen järjen mukaan. Silloin on turvallisempaa, kun on vaihdekeppi mitä käyttää”, kyselyyn vastannut henkilö sanoo.

Raviurheileva Timo Keto on monien yllätykseksi pitkäaikainen jääkiekkotuomari. Miten hän vertaa tuomarien vastuuta jääkiekon ja ravien välillä?

“Jos vaikka maaliverkko on revennyt, niin tuomarien pitää pyytää henkilökuntaa se korjaamaan. Raveissa menee eri lailla”, noin 2000 kiekko-ottelua tuominnut Keto arvioi.

Hevosen jätökset ovat olleet viime aikoina esillä pyöräilijan tehtyä korvausvaatimuksen kaaduttuaan kertomuksensa mukaan pyörällään hevosenkakan takia ja vaatteidensa rikkouduttua. Perjantailehdessä kysymme, mitä kuuluu hevosenlannan poltolle tänään?

Mitä vihjeanalyytikkomme tipsaavat lauantaista keskiviikkoon ja mitkä hevoset kannattaa huomioida maanantain Magic Mondayn jackpot-kierroksella?

Käppänästä tuli maailmanvalloittaja – näin kerromme paljon muutakin sisältävässä ratsastusliitteessä.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digiversiona.