Ikä ei paina työskentelemään tottunutta Pekka Korpea.
Ikä ei paina työskentelemään tottunutta Pekka Korpea.Kuva: Anu Leppänen

Pekka Korvella toimintaa neljässä eri paikassa

Marraskuussa 70 vuotta täyttänyt Pekka Korpi pysyy tällä hetkellä kotona, mutta hänen kohdallaan se tarkoittaa kaikkea muuta kuin toimettomuutta.

”Tässä koitetaan hevosia vähän treenailla”, hän kuvailee. ”Kun on lomia pitämättä työntekijöillä ja niitä on nyt lomalla, niin tässä on kyllä hommia.”

Kotona Vihdissä on toki vain osa valmennuslistalla olevasta 40 hevosesta. Riikka Neuvonen ja Riku Salminen huolehtivat Vermon tallilla kymmenestä treenattavasta, ja Ruotsissa hevosia on viisi enemmän.

”Ruotsin puolella nyt saa vielä ajaa kilpaa”, Korpi toteaa. ”Luulen, että vaihdetaan vielä hevosia, se riippuu vähän sarjoista. Siellä on 20 karsinaa, enkä siitä meinaa suurentaa, kun pitäisi lisätä sitten taas työntekijöitä.”

Pakarisen Arin kanssa kun juttelin, sillä kun on kuljetusfirma, niin sanoi, että on ainakin kuljettanut hevosia. Eikä ollut mitään ongelmaa, kun justiin meni kaksi startissa olevaa hevosta tytön kanssa sinne. Siellä ei ole meikäläisistä nyt ketään, muuten vain ne tytöt, jotka siellä on ollutkin.”

Tämän lisäksi Korvella on yhteistyötä Ilkka Herlinin kanssa tämän Qvidjan tilalla Paraisilla.

”Minä olen vuokrannut tilat sieltä, ja siellä on mulla yksi työntekijä”, hän selvittää. ”Itse käyn normaalisti sitten aina välillä kattomassa ja vuolemassa tammojen ja varsojen kaviot. Nyt en ole tietenkään liikkunut tästä kotoa mihinkään.”

Koska kotimaassa ei järjestetä raveja, Uudenmaan mahdollinen eristäminen ei Korven mielestä suuremmin vaikuta toimintoihin.

”Mutta muutenhan tämä tilanne vaikuttaa tosi paljon”, hän harmittelee. ”Ja normaalistikin alkuvuosi, kun on ollut vaan normaaliraveja eikä mitään isompia eikä rahan tulo ole ollut mitenkään hirveätä, niin aika tiukkaa aikaa on.”

”Palkat pitäisi maksaa, eikä työntekijöitä voi oikein pois laittaa, kun hevoset pitää kuitenkin hoitaa ja treenata. Jos ravit vielä joskus alkaa, niin eihän sitä muuten sitten keritä matkaan. Jos vaan on, ettei rahat lopu ennen.”

Omasta voinnistaan Pekka Korpi ei kuitenkaan tunnu olevan huolestunut. Hän kuvailee olevansa ihan hyvässä kunnossa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi