Better Boss ja päivän toisen voittonsa jo ajanut Iikka Nurmonen voittivat urheilullisella esityksellä kärkipaikalta Käpylä Grand Prixin. Kuva Anu Leppänen.
Better Boss ja päivän toisen voittonsa jo ajanut Iikka Nurmonen voittivat urheilullisella esityksellä kärkipaikalta Käpylä Grand Prixin. Kuva Anu Leppänen.

Iikka Nurmosen voitontahtoinen ajo toi Better Bossille Käpylä Grand Prixin

Perinteikäs, vuodesta 1969 asti kilpailtuun Käpylä Grand Prixiin hevoset kutsuttiin Käpylän vanhalla vaskikellolla, jota tänä vuonna soitti Vermon ja maamme raviurheilun pitkäaikainen vaikuttaja ja kansainvälinen menestysvalmentaja Antti Savolainen.

Iikka Nurmonen oli etukäteen vakuuttunut, että T75-3:ssä Better Bossilla on etulyöntiasema suosikkiin, kesällä voitoillaan vakuuttanutta Don Williamsia vastaan. Perinteikäs 2620 metrin tasoituskilpailu 10 000 euron ykköspalkinnosta sujui lopulta juuri Nurmosen ennakoajatusten mukaan.

Nurmonen näki, että alussa ajettu 300 metrin kova pätkä oli pitkässä kilpailussa lopusta pois, mutta niin vain Better Boss torjui edellä mainitun Don Williamsin kuin myös lopussa kupeelle kirineet Deangelon ja M.T. Master Donin.

"Hevonen kilpaili ilman kenkiä Suur-Hollolassa ensimmäisen kerran ja se paransi siellä. Sitä keinoa on säästelty ja nyt hevonen juoksi toisen kerran ilman kenkiä, kun oli iso palkintoinen kilpailu", Nurmonen kertoi. Voittotulos oli 13,6/2640 m.

Toto75-4 oli Tähtisprintteri 1620 metrin pikamatkalla. Erkon pokaalin ja 15 000 euroa perjantaina vienyt Evartti lähti takarivistä, iski kolmannesta ulkoa kiriin ennen viimeistä kaarretta kolmannelle radalle ja niin vain ravikuningas venytti jälleen ykköseksi, joka nyt oli 12 000 euron arvoinen.

Jorma Kontio ajoi ykkösradalta lähteneellä Vixuksella kaiken oikein, oli vähällä onnistua voittoon, mutta lopulta tämän vuoden suurmestari, Suur-Hollola-ajon ja kuninkuusravien sankari Evartti toi jälleen voittoesittelyyn supermenestyjät taustavoimistaan Santtu Raitalan, Jutta Ihalaisen ja Antti Ojanperän.

"Evartti kyllä tietää, milloin se on voittanut", Jutta Ihalainen vakuutteli, mutta kertoi, ettei pitkän upean kauden tehneen hevosen jatko-ohjelmasta ole vielä lyöty mitään lukkoon. Evarttia juhlittiin kaksi päivää Vermon suurkilpailuissa ja hienokst jatkoksi sunnuntaina vietetäänkin valtakunnallista suomenhevosen päivää!

Evartti ylitti vuoden aikana 200 000 euron voittosaaliin. Se kohosi Vieskerin ja Costellon jälkeen kolmanneksi suomenhevoseksi, joka on tämän riman ylittänyt. Evartin lukemat ovat tällä hetkellä 211 800 euroa.

Paakkarin Myrsky juoksi vakuuttavalla tyylillä Vermon pikamatkalla kovalla 23,0a tuloksella voittoon Toto75-pelin avanneessa kohteessa.

Toto75-1 kilpailtiin Hevosurheilun nimikkolähtönä. Lehtemme vihjesysteemin ykkösvihje Paakkarin Myrsky lensi Pertti Puikkosen ohjissa. Hevosurheilun vihjeissä sitä mietittiin jopa varmaksi, ja lauantaina nähtiin, että 10-vuotias ori olisi pitänytkin vain rastata yksinään. Esitys kärkipaikalta oli huikea.

"Ori on tullut niin hyvään kuntoon, että siitä ei helpolla ohi tulla", Puikkonen tuumi. "Olemme isännän kanssa tehneet hyvää yhteistyötä."

Kasvattaja, omistaja ja valmentaja Jyrki Hyyryläinen otti iloisena onnitteluja vastaan derbypäivänä voittajan haastattelukehässä. "Hankositeen ongelmat estivät ennen menestyksen, mutta nyt se on kestänyt ja voittoja tulee", hän kertoi.

Toto75-2 oli lämminveritammojen tasoituslähtö, jossa  4 Exceptional / Seppo Markkula veti pisimmän korren. Voiton avaimet olivat joukkoa vetäneen Uniquesinen ja  Pasi Tikkalan taskussa, mutta Markkulalle onnistui kaikki.

"Päästiin sisäradalle ja johtavan selkään, jossa odotettiin vain, että luukku aukeaa. Ja loppusuoralla tamma pääsi iskemään. Jo lämmityksessä hyvältä tuntunut hevonen kiri kyllä edelle lopulta helposti", Markkula kertoi.

Hevosen on kasvattanut porilainen pitkän linjan ravimies Kari Laurila ja tamman omistaa hänen tyttärensä ja vävynsä.

Derbypäivän Toto75-pelin vaihto kohosi Vermossa  274 049,31  euroon, joka on hieman parempi kuin viimeisen kymmenen viikon keskivaihto 266 316 € Suomessa. Kesän kärkilukemia lähelle, Seinäjoen kuninkuusraveihin 1.8. pelattuun vaihtoon 362 433,70 e, ei  ylletty.

Toto75:n kohteista 5-7 kerrotaan Hevosurheilun verkkosivulla hieman myöhemmin erillisessä derbyjutussa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi