Ikinuori Tapio Perttunen palasi tositoimiin eilen Joensuun raveissa. Tänään hänellä on mielenkiintoiset hevoset kotiradan raveissa.Kuva: Anu Leppänen

Perttunen bilettää kotiradallaan? – ”Etukäteen sillä on meidän hevosista paras voittosauma”

Ravikilpailut käynnistyivät jälleen koronatauon jälkeen eilen Joensuussa. Tänään ravataan Lahden Jokimaalla.

Jo vuosikymmeniä ahkerasti Suomen raviratoja kolunnut Tapio Perttunen pääsi eilen jälleen tositoimiin yli kaksi kuukautta kestäneen kilpailutauon jälkeen. Tänään hän hyppää kärryille kotiradallaan.

”Ainakin eilisten Joensuun ravien perusteella meidän ei olisi tarvinnut olla päivääkään ajamatta”, Perttunen sanoo. ”Ei siellä oltu lähelläkään muita ihmisiä. Kuten moni on asiaa kuvaillutkin, suurempi riski on kauppaan menemisessä. Tosi hienoa, että kuitenkin päästiin aloittamaan. Ja ainakin Joensuussa kaikki toimi todella hienosti.”

Vaikka polte takaisin radoille oli raveja kiertämään tottuneella Perttusella ehtinyt kasvaa kovaksi, ei hän kuitenkaan koe arjen suuremmin muuttuneen, vaikka illat eivät ole kuluneet kaviouralla ja autossa.

”Tätä on jo niin kauan tehnyt, että ei tämä sillä tavalla tuntunut kuin ehkä jollain muulla”, Perttunen avaa suhtautumistaan kilpailutaukoon. ”Täytyy myös muistaa, että meillä (valmentajilla ja tallihenkilökunnalla) arki on pysynyt lähes samanlaisena kilpailuja lukuun ottamatta. Päivät on tehty normaalisti töitä ja treenattu hevosia.”

Ylimääräisen vapaa-ajan hevosmies on käyttänyt toisen intohimonsa parissa.

”Sulkapallon parissa ne ovat kuluneet. Kolmena iltana viikossa olen käynyt pelaamassa.”

Jokimaalla Perttusen valmennettavia starttaa neljä. Okay Frank ja Antin Kroisos ovat vasta uransa alkutaipaleella, mutta Bilettäjä ja Bosses Lady ovat ehtineet jo kykynsä näyttää.

”Bilettäjä on vaikuttanut koko ajan hyvältä treeneissä. Sen pitäisi olla ihan positiivinen tänään. Etukäteen sillä on meidän hevosista paras voittosauma.”

Bilettäjä on voittanut kaikkiaan uran tähänastisista 16 startista peräti 10. Ei siis ihme, että valmentajalla on luottoa suojattiaan kohtaan. Sitä löytyy myös tulevaisuutta pidemmällekin ajatellen.

”Näen tulevaisuuden tämän hevosen kohdalla oikein positiivisena. Se on tosi mielenkiintoinen hevonen, joka voi nousta sarjoissaan kovastikin. Terveyttä tietysti täytyy piisata.”

Bosses Lady on puolestaan ehtinyt kasata kahden aiemman kilpailukautensa aikana jo reilusti yli 200 000 euron voittosumman. Tänään uusi kausi käynnistyy kotiradalla, ja se on ensimmäinen niin sanotuissa aikuisten sarjoissa, kun tamma on kääntynyt viisivuotiaaksi.

”Se on treenannut myös hyvin. Sillä on ajettu ainoastaan yksi reippaampi 23-vauhtinen hiitti”, Perttunen kertoo tamman Bosses Ladyn tauon sujumisesta. ”Sitä on päästy hyvin treenaamaan talven aikana, ja hevonen tuntuukin paremmalta kuin viime vuonna.”

Toissa vuoden Tammakriteriumin voittajalla ja kriteriumkakkosella olisi haluttu aloittaa tammalähdöstä, mutta niitä ei valmentajan mukaan ollut tarjolla sopivaan aikaan ja sopivan välimatkan päässä.

”Nyt päästään aloittamaan kotiradalta, osittain siksi ilmoitin sen tähän. Olen varovaisen toiveikas hevosen suhteen. Tosissaan lähdemme ajamaan parhaasta mahdollisesta sijoituksesta, mutta onhan vastassa pari sellaista hevosta, että hampaat irvessä emme lähde. Yritetään ensisijaisesti saada hyvä kauden aloitus.”

Suurempi tähtäin häämöttää sekin kotiradalla, mutta vasta heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.

”Ensisijaisesti tarkoitus on ajaa tammalähtöjä, mutta luultavasti ainakin Suur-Hollola-ajon karsinnoissa yritetään, jos kaikki on hevosella kohdallaan.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi