Jukka-Pekka Kauhanen ohjastaa valmentamaansa Säpinän Säihkettä illalla Pikkupelimanni-karsinnassa.
Jukka-Pekka Kauhanen ohjastaa valmentamaansa Säpinän Säihkettä illalla Pikkupelimanni-karsinnassa.Kuva: Jarno Unkuri

Pikkupelimanni-karsinnat tiistai-iltana Kaustisella – “Nämä ovat ne kaikkein jännittävimmät”

Kaustisen Nikulan ravirata isännöi tiistai-illan Toto5-kierrosta, jossa nelivuotiaat suomenhevoset karsivat Pikkupelimannin finaalipaikoista sekä kilpaillaan Jixy-ajo lämminveritammoille.

Ensimmäisen karsinnan ennustetaan olevan Parvelan Retun heiniä. Petri Laineen valmentama ori on kärsinyt uransa yhdeksässä kilpailussa ainoastaan yhden tappion, joka tuli uran avauskilpailussa. Kahdeksan tolppaa perättäin nakuttanut Parvelan Retu onkin Toto5-pelin pankki kerättyään huiman yli 87 prosentin peliosuuden.

Toisesta karsinnasta on ainakin peliprosenttien mukaan tulossa kahden kauppa. Jukka-Pekka Kauhasen valmentama ja ohjastama Säihkeen Sähinä ja Tapio Perttusen Suven Sametti ovat keränneet Toto5-pelissä yhteensä 85 prosentin kannatuksen.

Kauhanen uskoo suojattinsa pystyvän tänään hyvään esitykseen.

”Hyvillä fiiliksillä tullaan”, Kauhanen kertoo. ”Hevonen on tietysti kokematon vielä. Montaa lähtöä emme ole ajaneet, mutta Säihkeen Sähinä on suorittanut hyvin tähänastiset kilpailunsa.”

Valjakko oli rata-arvonnassa onnekas saatuaan kakkosradan, mutta sillä ei Kauhasen mukaan ole suurta merkitystä hevosten ollessa vielä kokemattomia.

”Ihan hyvä se on, mutta tämä on meillekin ensimmäinen ryhmäajo, eikä starttiin ylimääräistä satsattaisikaan näin nuorella hevosella. Tärkeintä on saavuttaa finaalipaikka.”

Viime startissaan Jyväskylässä Säihkeen Sähinä ravasi komeasti SHKL Cupin finaalissa toiseksi. Edelle ehti vain Parvelan Retu.

”Siellä se meni tähtiajan, mutta vauhdinjako oli melko optimaalinen, joten en osaa sanoa pystyykö se sitten siitä paljon parantamaan”, Kauhanen pohtii. ”Varmaan samanlaiseen tulokseen pitäisi pystyä. Kyllä tietysti finaalipaikan suhteen olen luottavainen, jos hevonen ravaa, mutta sijoitusta en osaa ennustaa.”

Kummastakin karsinnasta etenee kuusi parasta 5.7. ajettavaan Pikkupelimanni-finaaliin, jonka voittaja palkitaan kymppitonnin ykköspalkinnolla. Finaalin ratavalinnat suoritetaan illan seitsemännen lähdön jälkeen. Valintajärjestys määräytyy karsinta-ajan perusteella.

Lisäksi Veikkaus tarjoaa kumpaankin Pikkupelimanni-karsintaan 1000 euroa bonusrahaa voittajapeliin.

Lisäksi illalla on luvassa hyvätasoinen Jixy-ajo tammoille, jossa mukana on viime vuonna Villinmiehen Tammakilvan ja nelivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun voittanut Rose’s Tara. Se saa vastaansa muun muassa Riina Rekilän Viking Gracen sekä kovissa liemissä keitetyn L Dees Maggiesbestin.

Kaustisen kilpailusihteeri Helena Balac odottaakin jo innolla illan raveja.

”Yleensä nämä Pikkupelimannin karsinnat ovat ne kaikkein jännittävimmät”, Balac sanoo. ”Nyt pitkästä aikaan saadaan yleensä mistään nelivuotiaiden suomenhevosten kilpailusta karsinnat. Se on ollut huolestuttavaa. Nyt oli ilmopäivänä mahtava huojennus, kun nähtiin, että saadaan karsinnat. Itse näen, että yleisö on kuitenkin todella kiinnostunut näistä nuorista suomenhevosista. Toivon tietysti, että mahdollisimman paljon väkeä löytää paikan päälle, mutta uskon ainakin TotoTV:n äärellä olevan aika paljon porukkaa.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi