Suurimmalla voittosummalla, 23 525 euroa, Pilvenmäki Specialiin lähtee El Houdini.
Suurimmalla voittosummalla, 23 525 euroa, Pilvenmäki Specialiin lähtee El Houdini.Kuva: Anu Leppänen

Pilvenmäki Specialin suosio pitää - hevosia ilmoitettiin ennätysmäärä

Pilvenmäki Specialin karsinnat starttaavat tänään Oulun Äimärautiolta. Perjantain Pilvenmäen karsintojenkin lähtölistat ovat nyt valmiit ja netissä.

Vaikka T75-divisioonasysteemi toi hyvät palkinnot rahasarjalaistenkin hevosten ulottuville ja niitä jaetaan profiilipäivinä edelleenkin, ennakkomaksullisen Pilvenmäki Specialin suosio pitää. Siihen ilmoitettiin tänä vuonna ennätykselliset 103 hevosta!

"Olen positiivisesti yllättynyt, että tällaisella kilpailulla on edelleen näin suuri tilaus. Ja mikä parasta, kilpailua spekuloidaan paljon ja se herättää suurta kiinnostusta jo paljon ennen finaalia", Pilvenmäen ravikeskuksen toiminnanjohtaja Elina Hirvonen iloitsee.

Kädenojennuksena hevosenomistajille ympäri maan kilpailuun voi nykyään karsia myös Oulussa ja Kuopiossa. Pieni pettymys Hirvoselle oli, että Ouluun ilmoitettiin tämän illan karsinataan vain 8 ja Kuopioon torstaiksi 9 hevosta.

"Matematiikan mukaan niihin olisi pitänyt tulla täydetkin lähdöt", hän ihmettelee.

Forssaan perjantaille ilmoitettiin sitä vastoin peräti 55 hevosta, eli karsintoja ajetaan siellä viisi ja yhteensä seitsemän. Se tarkoittaa, että varman finaalipaikan saadakseen täytyy voittaa karsinta. Kakkosten kesken arvotaan viisi paikkaa perjantain Pilvenmäen karsintojen jälkeen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi