Ponikuninkaalliset kruunattiin viime vuonna Joensuussa. Kuva: Annika Nisonen
Ponikuninkaalliset kruunattiin viime vuonna Joensuussa. Kuva: Annika Nisonen

Poniraviyhdistys kuumana ponikunkkarien perumispäätöksestä – “Meiltä tai nuorilta ei kysytty mitään”

Suomen Hippos ja Kaustisen ravirata ilmoittivat tiistaina ponikuninkuusravien peruuntumisesta. Poniraviyhdistys olisi halunnut keskustella vaihtoehdoista.

Tämän vuotisten, syyskuun puoliväliin kaavailtujen ponikuninkuusravien peruuntumista perusteltiin koronavirustartuntojen määrien kasvulla. Alun perin ponikunkkarit oli tarkoitus järjestää heinäkuussa Vermossa, mutta ne peruttiin poikkeustilanteen vuoksi. Tapahtuma päätettiin järjestää Kaustisella ilman yleisöä, ja Vermon järjestämisvuoro siirtyi vuodelle 2021. Nyt tehdyn päätöksen mukaan Kaustinen ajaa ponikuninkuusravinsa vuonna 2022, eikä tänä vuonna tapahtumaa järjestetä lainkaan.

Suomen Poniraviyhdistys ry ei ole perumispäätöksestä mielissään.

”Meiltä ei kysytty mitään. Olemme tottuneet siihen, että meidät ohitetaan joka asiassa”, Poniraviyhdistys ry:n puheenjohtaja Ann-Kristin Nyberg toteaa.

”Olemme laittaneet kannanoton Suomen Hippoksen hallitukselle, että tätä asiaa arvioitaisiin uudelleen. Miksi näitä ei voida yhtä nopealla aikataululla järjestää vaikka yksipäiväisinä raveina”, Nyberg miettii.

Hän kertoo poninuorten olleen siinä uskossa, että Kaustinen ajaa ravit, vaikkei yleisöä sallita.

”Henkilökohtaisesti en ollenkaan ymmärrä ratkaisua, koska ravikilpailuissa varikolla ei ole fyysistä läheisyyttä, siellä ei ole aikaa hengailla ryhmissä. Kaikki keskittyvät omiin suorituksiin, omiin poneihin ja omiin tekemisiin. Radallakin on etäisyyttä. Tämä on hyvin huono signaali ylhäältä päin poniraviurheilulle, kun vedetään liinat kiinni eikä vaihtoehtoja ole”, Nyberg tylyttää.

Hän katsoo, että keskusjärjestön pitäisi nykyistä paremmin ajaa nuorten etuja.

”Päättäjien pitäisi katsoa, että nuoret saavat harrastaa ja ajaa kilpaa myös näinä aikoina. Ei tämä nyt hyvää kuvaa anna koko toiminnasta. En ymmärrä lausumaa kiristyneitä ohjeistuksista, mitkä muka puoltavat perumista. Mitä olen seurannut, hallitukselta ei ole tulossa kiristyksiä. Päinvastoin muut lajit, kuten jääkiekko, avaavat toiminnan. Jääkiekossa se tarkoittaa, että pikkuliigat ja nappulat pelaavat ristiin ja rastiin, eivätkä keskity omiin jäähalleihin.”

Nybergin mukaan lajissa mukana olevat nuoret tulevat muistamaan sen, ettei heidän puolestaan taisteltu.

”Ne ovat aivan korulauseita, että nuoret ovat tärkeitä. Poniravitoiminnassa kaikki perustuu vanhempiin, joilla on kytkös hevosiin. Eletään vaan tässä omassa kuplassa ja odotetaan, että kaikki menee omalla painollaan eteenpäin. Pitäisi kääriä hihat ja perustaa esimerkiksi ravikouluja. Niiden ei tarvitsisi olla edes isoja kuten Vermo, vaan pienempiä sellaisissa talleissa, joissa on jo poneja. Lapset pääsisivät kosketuksiin eläimeen. Tämä on vetovoimainen laji, muttei sille anneta edes mahdollisuutta.”

”Jos ilkeästi sanon, kukaan muu ei ole riskiryhmässä kuin päättäjät. Olen todella pettynyt nuorten puolesta. Palaute nuorten puolelta on ollut, ettei heitäkään kuunnella, sivuutetaan vain”, Nyberg päättää.

Suomen Poniraviyhdistyksen Instagram-kyselyssä 92 prosenttia 300 vastaajasta kannatti ponikuninkuusravien ajamista vaikka sitten yksipäiväisenä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi