Prix d’Amérique kerran vielä

Prix d’Amérique kerran vielä

Hevosurheilu seurasi Prix d’Amériquen tapahtumat paikan päältä. Keskiviikon lehti kertoo, mitä tapahtui radalla ja mitä kulisseissa.

Mitä mieltä Propulsionin kuski Örjan Kihlström oli siitä, että Jean-Michel Bazire teki tilan ajamalleen Belina Josselynille ja sitä kautta myös ME-tuloksen tehneelle voittaja Bold Eaglelle?

Entä mitä päätettiin ravipäättäjien tavatessa UET:n kokouksessa?

Ranskassa ravattiin kelpo sääoloissa. Toisaalla raveja on kuitenkin jouduttu jopa perumaan. Vaihteleva sää teki tepposet viime viikolla Ruotsin Mantorpissa ja viimeksi maanantaina, kun Färjestadissa ravit jäivät ajamatta rataolosuhteiden vuoksi.

Hevosurheilu tarkasteli Suomen ratamestareiden kamppailua lämpötilamuutoksia vastaan. Pääosin maakuntaratoja pitävät kunnossa huippuammattilaiset.

”Taitaa olla lähemmäs kymmenen vuotta aikaa, kun meidän ravit Joensuussa jouduttiin edellisenä päivänä perumaan”, ammattikuntansa kokenein ratamestari Seppo Tikka muistelee.

”Vielä puoliltapäivin rata oli hyvä. Sitten tuli hetkeksi lämpöaalto, ja kahden tunnin päästä kavioura pehmeni kahdesta kohtaa täysin. Turvallisuussyistä päätös ravien perumisesta oli sillä kertaa ainoa oikea ratkaisu. Mitään sellaista ei jäänyt mieleen, jonka olisin voinut tehdä toisin.”

Lue ratamestareiden muistelot kiperimmistä tilanteista keskiviikon Hevosurheilusta.

Tai osta näköislehti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi