Juha Puhtimäki innostui hevoskaupoille.
Juha Puhtimäki innostui hevoskaupoille.Kuva: Anu Leppänen

Puhtimäki hankki Martti Ropposen talliin saapuvan Rajah Silvion - ”Mielenkiintoinen hevonen”

Juha Puhtimäki hankki omistukseensa 10,8-aikaisen Rajah Silvion, joka saapuu viikonloppuna ylöjärveläisvalmentaja Martti Ropposen talliin.

Aiemmin Björn Goopin valmennuksessa kilpailleen 8-vuotiaan ruunan oli tarkoitus startata ensi maanantaina Mantorpissa, joten hevonen saapuu uuteen kotimaahansa täydessä kilpailukunnossa. Ropponen kertoo olleensa kaupassa vain yhteistyökumppaninsa tukena, mutta tulee näillä näkymin toimimaan hevosen vastuuvalmentajana.

”En varsinaisesti ole osallistunut kauppaan, tämä on Puhtimäen oma bisnes. Se tulee minun talliini lauantaina. Olemme sopineet alustavasti, että jatkan hevosen valmentajana, mutta mitään emme ole vielä lyöneet lukkoon.”

Rajah Silvio on startannut urallaan vasta 37 kertaa, joista se on voittanut kymmenen ja kerännyt viisi muuta totosijaa. Ruunan voittosumma on vajaat 70 000 euroa. Edellisen kerran se kilpaili reilut kolme viikkoa sitten ja sijoittui neljänneksi.

”Mielenkiintoinen hevonen, vaikka sillä ikää on jo, niin sillä on noin vähän startteja, että todennäköisesti se ei ole mikään loppuun poltettu tähti.”

Kaksikon yhteistyö on sujunut tähänkin saakka moitteetta, vaikka epäonneakin on sattunut matkaan.

”Olemme Juhan kanssa tehneet yhteistyötä puolisen vuotta. Meillä kävi ikävä tapaus, kun jouduimme toisen Puhtimäen hevosen lopettamaan”, Ropponen viittaa aiemmin uutisoituun tapaturmaan. ”Tosi helppoa on yhteistyö ollut, ei ole mutkia matkassa. Hän ottaa mielellään vinkkiä vastaan. Oikein kiva touhuta Juhan kanssa. Nyt ruvetaan puuhastelemaan Rajah Silvion kanssa.”

Tapaturma johti siihen, että Puhtimäki ryhtyi haikailemaan itselleen toista starttaria Johnny Flamen kaveriksi. Sellainen löytyi varsin tutun välittäjän kautta.

"Hissukseen olen katsellut ja kuunnellut, sattuuko jotain löytymään. Lähdekorven Karihan sitten ilmoitti, että tällainen olisi. Kyllä se kiinnosti", Puhtimäki taustoittaa kaupan syntyä. "Ihan hyvänoloinen se on ollut tänä vuonna. Yksi startti neljästä on ollut vähän heikompi, mutta muuten ihan ok suorituksia. Mielenkiintoista nähdä, mitä sen kanssa saadaan aikaan."

Ammatikseen Manse PP:n riveissä pesäpalloa pelaava Puhtimäki myöntää, että uutta tulokasta kohtaan on odotuksia.

"Sellainen kuulotieto on, että hevonen ei ole koskaan ollut rikki, mutta muuten vain ajettu säästeliäästi."

Tarkkaa hintaa hän ei paljasta, mutta kertoo yleisesti filosofiastaan hevoshankintojen saralla.

"Se oli hevosen hinta", hän naurahtaa. "Kun minä ostan hevosta, katson yleensä omasta mielestäni tarkasti hinta-laatusuhdetta. Se oli kohdallaan."

Tarkoitus on kasata jonkinlainen kimppa Rajah Silvion ympärille. Muutamalta taholta onkin jo ilmaistu kiinnostusta.

Puhtimäellä on riittänyt muutenkin kiirettä hevosrintamalla, sillä eilen hänelle sekä Anne ja Hannu Ronkaiselle syntyi tammavarsa Lexus Fontista ja Anne's Songista. Emän ensimmäinen varsa on mainiosti menestynyt Roseland, joten toiveet ovat korkealla.

"Tosi mielenkiintoinen katsoa, minkälainen neiti sieltä tulee. Ainakin ensimmäiset askeleet olivat menneet hyvin. Toivottavasti homma jatkuu samaan suuntaan. Kyllä tässä on tullut sen verran lunta tupaan viime aikoina, että olisi mukava, jos tapahtuisi positiivisiakin asioita. Tämä laji pitää helvetin nöyränä."

Juttua muokattu 6.5. klo 19.34: Lisätty Juha Puhtimäen haastattelu.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi