La Wotan vastasyntyneenä emänsä Ranch Kellyn kanssa. Kuva: Anne Luttinen
La Wotan vastasyntyneenä emänsä Ranch Kellyn kanssa. Kuva: Anne Luttinen

Ranch Kellyn orivarsa saa nimensä jumalalta

Maharajahin ja Suomen ykköslämminveritamman orivarsan nimeksi annettiin La Wotan.

Moninkertainen suomenennätystamma Ranch Kelly 9,7a ja 561 604 euroa, varsoi viime lauantaiaamuna kauan odotetun orivarsan Maharajahista.

"Mehän valvottiin jo kaksi viikkoa ja tarkkailtiin kameraa, nyt on ihanaa kun on saanut nukkua pari yötä. Kaikki meni kyllä ihan kuin oppikirjasta", huokaa omistaja Anne Luttinen.

"Tämä tapahtuma jännitti kaikista eniten Kellyn uralla, ei kilpailuissa ole jännittänyt ikinä."

Luttinen kertoo, että kaikki on mennyt varsan kanssa hyvin. Terävä ja energinen oripoika vaikuttaa niin mieleiseltä, että suunnitelmissa on myös uusia Ranch Kelly Maharajahilla.

"Ensimmäiset päivät ovat sujuneet hyvin ja Kelly on osoittautunut ihan supermamaksi, kovasti se on varsan perään ja pitää siitä hyvän huolen. Varsassa ei ole mitään merkkejä, se vähän harmittaa, kun olisin toivonut, että olisi tullut isäorilta se kuumerkki. Mutta hyvä näinkin, hirmu paljon poika on emänsä näköinen."

Nimiehdotukseksi Hippokseen lähetettiin La Wotan.

"Pitihän nimenkin jatkaa kuninkaallista tietä. Wotan on "jumalten kuningas", ylimystön, sodan, viisauden ja runouden jumala, jota palvottiin Skandinaviassa, Manner-Euroopassa ja Englannissa", Luttinen kertoo.

Ranch Kellyn varsan syntymästä uutisoi ensimmäisenä Ravinetti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi