Tunnistusoikeudenkäynti saatiin tältä viikolta päätökseen keskiviikkona, jolloin kuultiin neljää todistajaa.

Teemana edelleen se, voiko olettaa asianomaisten tienneen toimineensa sääntöjen vastaisesti sekä se, miten vakavasta rikkomuksesta oli kyse.  Myös siitä kuultiin todistelua, tarkoittaako tunnistuskaavakkeen tunnistuspaikka ja aika -sarakkeen allekirjoitus, päivääminen ja paikkakunnan merkitseminen sitä, että kerrotaan missä paikassa tunnistustapahtuma faktisesti tapahtui vai ei.

Ensimmäisenä todistajan vakuutuksen antoi “Ranskan etätunnistaja” eli henkilö, joka ei ainakaan tässä vaiheessa halua esiintyä jutussa nimellään. Etätunnistajan ja Hippoksen näkemykset virheen vakavuudesta ja sääntöjen velvoittavuudesta poikkeavat toisistaan. Ruokavirastoa taas kiinnostaa lähinnä, onko toimittu väärin passiasetusta silmällä pitäen.

Vuodesta 2007 tunnistuksia tehnyt etätunnistaja kertasi tapahtunutta. Siittolanpitäjä soitti hänelle ja kysyi voisiko hän tunnistaa varsoja Ranskassa. Etätunnistaja sanoi voivansa. Sen jälkeen hän loukkasi jalkansa niin pahoin, että lentäminen ei ollut mahdollista. Tällöin sovittiin menettelystä, että ranskalainen tunnistajakollega tekee tunnistukset ja lähettää aineistot Ranskaan lentäneen siittolanpitäjän mukana Suomeen. Siittolanpitäjä otti myös valokuvat varsoista.

Etätunnistaja arveli pitkän linjan ravihevoskasvattajan tietävän, onko tällainen toiminta sallittua.   Hän arveli itse, että ulkomaan tunnistamisen kieltävät säännöt olisivat vähintään jollain lailla jo vanhentuneita ja toiminta joka tapauksessa Hippoksessa “hiljaisesti tiedossa ja hyväksyttyä”

“Ajattelin, että koska sen toiminnan laajuus ja kesto (että suomalainen tunnistaja menee paikan päälle),  on niin yleistä, tätä sääntöä tuskin enää pilkulleen noudatetaan”.

Etätunnistaja kertoi olleensa Hippoksen työntekijän kanssa puheissa toimitettuaan kyseiset ranskalaiset tunnistuskaavakkeet Hippokseen, ja että työntekijä pyysi häntä lähettämään Ranskassa asennettujen mikrosirujen tarrat passeja varten ja että hän lähetti ne. Hippoksen selitys tähän on, että Ranskassa on otettu sirutustapa, jonka mukaisesti siellä syntynyt hevonen ei voi poistua maasta ilman sirua. Ja kun siru on hevoseen kerran laitettu, ei sitä enää poiskaan voi ottaa.  Kun näin on, Ranskan sirua käytetään Suomessa tapahtuvassa tunnistuksessa hyväksi.

Sanna Varjus kertoi tunnistuksen olevan tehtävä, jonka Ruokavirasto on delegoinut Hippokselle.  Ruokavirastoa kiinnostaa prosessi hevosen identifiointia ja muun muassa elintarviketurvallisuutta silmällä pitäen. “Perehdyimme aineistoon ja teimme tutkintapyynnön poliisille, koska fyysistä tunnistusta ei ollut tehnyt lomakkeen allekirjoittaja”, Varjus sanoi.

Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää kertoi etätunnistuksen tulleen “totaalina yllätyksenä”. Hän avasi käytäntöjä tunnistusprosessin suhteen ja kertoi miten Hippoksessa saatiin tietää tunnistusjupakasta. “Kaavakkeet olivat väärennettyjä tunnistuspaikan osalta”, Mäenpää totesi.

Suomen Hippoksen entinen puheenjohtaja Kari Eriksson oli viimeinen todistaja.  Hän summasi, että kasvattaa voi kuka vain ja “astuttaa vaikka suomenhevosen lämminverisellä”, se ei ole laissa kiellettyä, mutta jos halutaan etuisuuksia kuten johonkin Suomen Hippoksen määrittämään hevosen statukseen liittyviä kilpailumahdollisuuksia, on noudatettava Hippoksen sääntöjä.

Seuraavan kerran Espoon käräjäoikeudessa kokoonnutaan 23.5., jolloin kuullaan neljää tunnistajaa.

Hevosurheilu julkaisee tunnistusoikeudenkäynnistä jutun perjantain 17.5. lehdessä.

Lisää teemasta: Tunnistusoikeudenkäynti