Ravistudiossa keskustellaan usein rataolosuhteista. Kuvat: Jarno Unkuri ja Stiina Ikonen
Ravistudiossa keskustellaan usein rataolosuhteista. Kuvat: Jarno Unkuri ja Stiina Ikonen

Ratamestareiden koulutuspäivään avoimet ovet – ”Voi haastaa myös Ravistudion väen”

Ylä-Savon ammattiopiston järjestämä, ratamestarikoulutukseen liittyvä päivä järjestetään Oulussa perjantaina 26. marraskuuta. Erikoista siinä on se, että koulutukseen voivat osallistua myös kaikki aiheesta kiinnostuneet joko paikan päällä tai etänä.

Ratamestaripäivässä kouluttajina ovat Suomen pääratamestarit Antti Jaara ja Juha Keskimaunu, eläinlääkäri Kristiina Ertola ja mahdollisesti ravivalmentaja Timo Nurmos.

Koulutuspäivän aikana käsitellään muun muassa raviratojen ja valmennusalustojen yhteyttä hevosen terveyteen.

”Käydään läpi, millaisia vaikutuksia valmennusolosuhteilla ja alustoilla on hevosen terveyden kannalta. Olemme valmiita satsaamaan hevosen terveyteen ja käyttämään sitä klinikalla isoilla summilla, mutta katsotaanko aina, millaisella alustalla kotona treenataan”, koulutusta koordinoiva Aune Huttunen taustoittaa.

Samalla tieto ratamestarin työstä lisääntyy.

”Itselläkin on ollut harhaluuloja, että miksi ratamestari varta vasten tekee tuollaisen ’kuraradan’. Kuitenkin ideana on, että kun ravit alkavat, olisi joustava, hyvä pohja hevosten juosta. Kastelun tavoitteena on saada joustavuutta, mutta eihän sitä voi tietää, jos ei ole ollut kunnostustöissä itse mukana.”

Sekään ei välttämättä näy ravipäivänä ulospäin, miten kauan esivalmistelutöitä on ravipäivän eteen tehty.

”Usein ratamestari on tehnyt työtä monia edeltäviä öitä. Raveihin valmistautuminen alkaa jo monta päivää ennen tapahtumaa eikä me nähdä kuin vain pintaraapaisu. On aina helppo arvostella työtä, jota ei ole itse tehnyt”, Huttunen summaa.

Aune Huttunen toivoo, että koulutukseen osallistuvat kaikki, jotka ovat jollain tavoin hevosen valmennuksessa mukana. Hän heittää myös haasteen ravitoimittajille ja Ravistudion väelle, jotka usein spekuloivat radan kunnolla ja olosuhteilla. Hevosurheilu-lehden ja 7 oikein -lehden toimittajat on jo ilmoitettu mukaan.

”Voi haastaa Ravistudionkin väen, sillä kuka tahansa hevosihminen saa tästä paljon irti”, hän näkee.

11 kuukautta kestävä ratamestarikoulutus alkoi nyt syksyllä, ja siihen ilmoittautui 15 henkilöä. Myös he osallistuvat Oulussa järjestettävään, kaikille avoimeen koulutukseen. Livestriimaus paikan päältä alkaa klo 17.

Osallistumismaksu on 10 euroa ja ilmoittautumiset tapahtuvat Pohjanmaan Hevosjalostusliittoon joko 0500 921527 tai aune.huttunen@oulunravit.fi

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi