Raviklassikon paluu

Raviklassikon paluu

Rukan lumilla syntyy kaikenlaisia ajatuksia.

”Istuttiin toissa vuonna samassa tuolihississä Rukalla Korven Jannen kanssa ja aika pian olikin mielessä se”, Jaajo Linnonmaa naurahtaa.

”Se” oli suunnitelma Tukholmaan suuntautuneiden legendaaristen Elitloppet-risteilyjen paluusta. Siis sellaisten risteilyjen, jossa koko laiva on käytössä neljä päivää ja kolme yötä.

Toimien miehet ottivat yhteyttä laivayhtiöihin. Vastaus oli karu, Tukholman satamista ei laivalle paikkaa löytyisi. ”Tänä vuonna tuli sitten Silja Linelta soitto, että vieläkös poikia kiinnostaa. Noh, kyllähän meitä”, Linnonmaa myhäilee.

Risteily starttaa Turun satamasta perjantaina 26.5. kello 20.15 ja palaa samoille sijoilleen maanantaina 29.5. kello 12.00. Esiintyjäkaartiin kuuluvat muun muassa JVG, Arttu Wiskari ja Joku Paikallinen Bändi.

”Kaikki mikä tehdään, kannattaa tehdä hyvin. Meillä on esimerkiksi omia busseja niin, että sataman ja Solvallan raviradan välillä kulkee nonstop-kuljetus. Kaikki eivät välttämättä halua olla molempina päivinä raveissa koko aikaa, tai edes molempina päivinä raveissa. Jengi pääsee shoppailemaan tai yöhön ihan halujensa mukaan”, Linnonmaa kertoo.

Linnonmaa painottaa, että järjestelyjen tavoitteena on matkanteon helppous. Raviurheilusta innostuttuaan hän on käynyt useasti Elitloppetissa.

”Kaikki se säätäminen hotellien ja matkatavaroiden kanssa jää nyt pois. Ihmiset ovat vuosia puhuneet, että tällaiset todelliset Elitloppet-risteilyt täytyy saada takaisin.”

Baltic Princessin risteilyistä on tällä hetkellä myyty puolet.

”Kun keskustelimme risteilyjä aikanaan järjestäneen Aki Antti-Roikon kanssa, hän muistutti että ihmiset ostivat risteilynsä yleensä vasta aivan viime hetkellä. Siihen nähden tilanne on todella hieno”, Janne Korpi kertoo.

Korven mukaan risteilyn ohjelmassa on huomioitu myös raviurheilusta syvällisesti kiinnostuneiden ihmisten tarpeet.

”Mukana on tipsaajia, jotka kertovat näkemyksiään, ja kimppapelejä rakennetaan varmasti. Hienoa on myös se, että saa tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin samanhenkisiin ihmisiin”, Korpi kertaa omia muistojaan menneiden vuosien risteilyiltä.

Linnonmaa ja Korpi aikovat jatkaa risteilyjen järjestämistä myös tulevina vuosina. Ainakaan toistaiseksi ei ole suunnitteilla muita matkakohteita.

”Hienoin yllätys on ollut se, miten innoissaan Elitloppetin järjestäjät ovat risteilyn paluusta. Olemme heidän kanssaan pohtineet sitäkin, miten näkyvä ja kuuluva suomalaiskatsomo saadaan aikaiseksi raviradalle”, Linnonmaa kertoo.

On vielä kysyttävä, missä Linnonmaa ja Korpi ovat toisiinsa tutustuneet.

”Raviristeilyllä vuonna 2010”, kuuluu yhteinen vastaus. Tietenkin.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Hevosurheilussa perjantaina 21. lokakuuta. 

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi