Väkivahva Caijus tavoitteli Seinäjoella ravikuninkaan seppelettä toista kertaa.
Väkivahva Caijus tavoitteli Seinäjoella ravikuninkaan seppelettä toista kertaa.Kuva: Anu Leppänen

Ravikuninkuudesta kilpaillut Caijus sairaana

Oriin hiipumiseen viimeisellä osamatkalla oli syynsä.

Viime vuoden kuninkuusraveissa kokonaiskilpailun kolmossijalla kohahduttanut Caijus jäi tänä vuonna kuninkuusmittelössä lopulta sijalle 9. Hyvin alkanut taistelu seppeleestä hiipui sunnuntaina viimeisellä osamatkalla, kun ori väsyi 3100 metrin matkalla viimeiseksi ja tuli maaliin selvästi muista jääneenä.

”Caijukselta löytyi hengityspuolelta sanomista, mikä selittää sunnuntain suorituksen”, kertoi oriin valmentaja-osaomistaja Mika Mäkelä. ”Nyt ei auta muu kuin antaa hevoselle lepoa ja hoitoa.”

Lauantaina ensimmäisellä 2100 metrin osamatkalla Caijus oli johtaneen, ravikuninkuuden voittaneen Evartin takaa toinen. Sunnuntain maililla ennen viimeistä osamatkaa 8-vuotias ori juoksi vielä neljänneksi.

Mäkelä harmitteli, että myös muut tallin Seinäjoella kilpailleet hevoset olivat sairastuneet.

”Myös kaksi lauantaina juossutta varsaa ovat nyt kipeinä.”

4-vuotiaat ruunat kilpailivat Pikkuprinssissä. Takaparista kolmatta kiertänyt Elan sijoittui neljänneksi ajalla 27,8ake. Keulaan avannut Nevan Majuri haparoi laukalle ennen loppukaarretta ja jäi sen myötä yhdeksänneksi ajalla 31,0ake. Pikkuprinssin ja 10 000 euroa voitti Aimo Vuorisalon valmentama Kinderi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi