Ravimiehelle syytteet tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Ravimiehelle syytteet tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Suomalainen ravimies on saanut syytteet kolmen tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Haastehakemus on toimitettu Pirkanmaan käräjäoikeuteen. Asia saatetaan kuitenkin käsitellä suljetuin ovin ja asiakirjojen sekä henkilötietojen julkisuutta saatetaan rajata.

Ilta-Sanomat uutisoi, että epäiltyjen rikosten uhreiksi joutui kolme hevostyttöä, jotka kävivät miehen tallilla. Jokaisen tytön kohdalla epäilty seksuaalirikos kesti useamman vuoden ajan.

Epäillyt rikokset tapahtuivat 2000-luvulla ja 2010-luvulla.

Kahden tytön kohdalla kyse on IS:n tietojen mukaan ollut epäillystä lääppimisestä ja ehdottelusta, kolmannen tytön tapauksessa kyse on epäilyn mukaan paljon vakavammasta, esimerkiksi sukupuoliyhteydestä.

Tapahtumien aikaan kaikki tytöistä olivat alle 16-vuotiaita. Yhden tytön osalta epäilty seksuaalirikos tapahtui vielä yli 16-vuotiaanakin.

Epäillyn ravimiehen omaisuutta määrättiin viime vuoden tammikuussa vakuustakavarikkoon 30 000 euron edestä. Perusteena olivat epäillyt rikokset törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Myöhemmin päätös takavarikosta kumottiin, kun henkilö oli antanut poliisille riittävän vakuuden vakuustakavarikkoon asetetuista varoista.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi