Torstain Urheiluillassa etsitään hauskoja tarinoita ja sattumuksia myös Kuninkuusraveista. Kuvassa kolminkertainen ravikuningas Santeri Dahlia.
Torstain Urheiluillassa etsitään hauskoja tarinoita ja sattumuksia myös Kuninkuusraveista. Kuvassa kolminkertainen ravikuningas Santeri Dahlia.Kuva: Hanna Laakso

Ravitarinat valtaavat torstaina Yle Puheen Urheiluillan

Yle Puheella on luvassa hevostelua torstaina 21. tammikuuta, kun Urheiluillan teemana ovat ravitarinat.

Ravitarinoiden illan tarkoitus on keskustella raviurheilusta iloisten tapahtumien ja muistojen kautta. Lähetyksessä ovat mukana Ylen urheilutoimittaja Jouko Vuolle ja Suomen Hippoksen kilpailutoimenjohtaja Jukka Niskanen.

”Aiomme Niskasen Jukan kanssa hevostella. Idea on muistella erilaisia vanhoja tapahtumia ja sattumuksia. Kyse on siitä, että ihmiset tykkäävät tarinoista, ja ravimaailma on niitä täynnä. Ravitarinoiden illassa torstaina vältämme nimenomaan politiikkaa ja kuljetamme lähetystä hyvien stoorien kautta”, Vuolle sanoo.

Vuolle kertoo, että Yle Puheen Urheiluillassa keskustellaan raviurheilusta nykyisin noin kahdesta kolmeen kertaan vuodessa. Ravipuolella Vuolle on toimittajana tuttu esimerkiksi Radio Suomen nyt jo lopetetusta Kysykää raviurheilusta -ohjelmasta. Vuolle kertoo itse olevansa kiinnostunut raviurheilusta erityisesti ilmiönä.

"Minua kiinnostaa, mikä ihmisiä siinä kiinnostaa. Lisäksi minua kiinnostaa etenkin sen historia, sillä olen muutenkin kiinnostunut historiasta."

Torstain suoraa lähetystä ei käsikirjoiteta etukäteen, mutta tarkoitus on etsiä hyvät tarinat ja pyytää ihmisiä kertomaan omat versionsa niistä. Myös kuulijat voivat vaikuttaa lähetykseen. Ajatuksia, vinkkejä ja mietteitä voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen urheiluilta@yle.fi. Postia voi lähettää sekä ennen torstain lähetystä että sen aikana.

Ravitarinoiden ilta radiokanava Yle Puheella alkaa torstaina kello 18.03, ja suora lähetys jatkuu kello 20 asti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi