Tromb Access ja Tuuli Kurkinen. Kuva: Stiina Ikonen.
Tromb Access ja Tuuli Kurkinen. Kuva: Stiina Ikonen.

Rovaniemeläinen montéosaaja Tuuli Kurkinen: ”Siitä hevosesta tuli mulle pakkomielle”

Energinen Tuuli Kurkinen asettaa itselleen montéssa selkeät tavoitteet ja puskee määrätietoisesti niitä kohti.

Toissa syksynä Kurkisella alkoi olla vuosi täynnä ”hevospaastoa”. Hän oli miehensä Markon kanssa päättänyt, ettei taloon tulisi hevosta ensimmäisen yrittäjyysvuoden aikana.

Hevoskuume on sellainen tauti, johon on vain yksi lääke, ja se on hevosen hankkiminen. Tarjokkaista ei ollut pulaa, mutta yksi niistä jäi erityisesti kutkuttamaan Kurkisen mielen sopukoita.

Alapekkalan Kari sanoi minulle Mäntyvaaran raveissa, että nyt ois Lähdekorvella sulle Tuuli sopiva hevonen. Katsoin netistä, minkälainen. Nopeahan se oli, oli mennyt kaikki startit alle viittätoista ja juossut koko ajan pitkää matkaa. Näin kuvan ja ajattelin: Aah, ruskea hevonen! Meillä on aina ihailtu ruskeita ranskalaistyyppisiä hevosia”, hän sanoo.

Kurkinen tarkasteli Tromb Accessin juoksuvideoita. Viimeisimpään viiteen starttiin se ei ollut sijoittunut, mutta juoksutkin olivat luonanneet vähän miten sattuu. ”Siitä hevosesta tuli mulle pakkomielle”, kertoo Kurkinen.

Millainen kokemus Kurkisella on nuoruudestaan Mäntyvaaran laukkakisoista? Miksi hän joutui kovistelemaan Kari Lähdekorpea hevoskaupoilla? Miten Kurkisesta tuli liikenneasemayrittäjä Rovaniemelle? Entä kenellä on hänen hevosensa nimi tatuoituna käsivarteen?

Lue lisää perjantain Hevosurheilusta, jossa kerromme myös Young Power –gaalan palkintogaalasta, tulevaisuus-workshopista ja esittelemme Ville Mäkelän menestysruunan Wilhelm Nashin, jolle keskiviikkona jäi rutkasti voimia varastoon.

”Se on ollut aina voilokki selässään parhaimmillaan”, Mäkelä luonnehtii.

Perjantainumero on samalla koulutuskooste. Oppilaitosten keskittäminen puhuttaa, mutta työssä oppiminen palkitsee – ympäri Suomen.

Perjantailehti antaa myös viime vinkit lauantain jättipottikierrokselle Kuopion ja Turun ratojen Superlauantaihin, jossa suurin suomalainen totovoitto voi olla mahdollinen.

Ratsastuksessa puimme muun muassa Mikael Forsténin tämän suven mahdollista multitaskausta ja ennakoimme Rovaniemellä elokuussa kilpailtavaa GP-osakilpailua.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digituotteena.

Hevosurheilun 95-vuotisjuhlavuoden ja 7 oikein -lehden 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi digilehti sisältyy tilauksiin. Kaikki tilaajat saavat sen kaupan päälle. Digilehden voi lukea missä päin maailmaa tahansa ja lukemaan pääsee kätevästi lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta.

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi